Artikkelit
Kun nainen tappaa
08.10.1995, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Kun nainen tappaa
Esko Länsimies
Suomi on aina ollut väkivaltaisen kuoleman maa. Tapaturmien, itsemurhien ja tappojen määrissä olemme huonommassa asemassa, kuin useimmat maat, joihin toivomme itseämme rinnastettavan (Pohjoismaat, OECD-maat).
Väkivaltaisesti kuolevat ovat yleensä nuoria, joten elinvuosia menetetään kohtuuttoman paljon. Tapaturmaisten kuolemien ja itsemurhien torjumiseksi on käynnistetty ohjelmat, joista on ollut apua. Tapot ja murhat ovat lisääntymässä, niin meillä kuin muuallakin, mutta samaa vakavaa asiaan tarttumista, kuin millä esimerkiksi liikennekuolemien vähentämistä toteutettiin, ei ole vielä näkynyt.
Suomessa tappaja on yleensä ollut nuori tai keski-ikäinen, syrjäytynyt ja alkoholiongelmainen mies ja uhri on ollut samanlainen reppana tai tappajan vaimo tai muu naispuolinen seuralainen. Erityisenä piirteenä meillä on ollut henkirikosten suuri selvitysprosentti, poliisi on kyennyt tuomaan oikeuden eteen lähes 100 prosenttia tappajista.
Suomalaiseen kulttuuriin ei ole kuulunut naisten tekemä fyysinen väkivalta. Nyt kuitenkin kiinnostus naisten tekemien henkirikoksiin on lisääntymässä, ei yksinomaan Anja Kaurasen kirjan vuoksi. Niuvan sairaalassa on tehty kansainvälistäkin huomiota herättänyttä tutkimusta väkivallasta biologian ja lääketieteen näkökulmasta. Tuoreessa raportissa (American Journal of Psychiatry, elokuu 1995) Niuvan tutkija Markku Eronen keräsi tiedot lähes kaikista vuosina 1980-1992 tapon tehneistä naisista. Tilastoista löytyi 130 naisten tekemää murhaa tai tappoa. Noin sadalle naiselle tehtiin oikeuspsykiatrinen mielentilatutkimus. Lääketieteellisten poikkeavuuksien esiintyvyyttä väkivallan tekijöillä verrattiin muihin naisväestöihin.
Naistappajilla skitsofrenian yleisyys oli kymmenkertainen muuhun väestöön verrattuna. Alkoholiriippuvuus tai alkoholin väärinkäyttö oli naistappajilla 50 kertaa yleisempää kuin naisilla, jotka eivät olleet syyllistyneet väkivallan tekoon. Tappoon tai murhaan syylliseksi todetuilla naisilla persoonallisuushäiriön ja alkoholinkäytön yhdistelmä oli jopa yli 80 kertaa yleisempi, kuin muussa väestössä. Tämä tutkimusasetelma ei anna oikeutta selittää mielisairauden tai persoonallisuushäiriön ja alkoholismin yhdistelmän olevan syynä väkivallantekoon.
Syy-seuraus- suhteet ovat paljon monimutkaisempia. Varmasti vedettävä johtopäätös on kuitenkin se, että mielenterveyden häiriöiden ja alkoholiongelmien hoidon resurssien voimakas vähentäminen näkyy väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymisenä. Tästä on jo merkkejä yhteiskunnassamme. Niin naisten, miesten kuin lastenkin tekemät silmittömät väkivallanteot ovat runsastuneet.
Yhteiskunnan toimenpitein ja valinnoin emme, ainakaan kovin nopeasti, pysty vaikuttamaan esimerkiksi skitsofrenian puhkeamiseen ja esiintyvyyteen. Mutta alkoholin saatavuuteen ja hoitoonohjausjärjestelmien kehittämiseen voimme vaikuttaa. Jos heikoimmilla sisarillamme ja veljillämme ei ole voimia hallita omaa juopotteluaan, on meidän autettava heitä, eikä ainakaan helpotettava alkoholin saatavuutta.
Rajoittaminen lisää turvallista vapautta, mahdollisuutta liikkua kaupungilla ilman pelkoa joutua satunnaisen väkivallan uhriksi.
PS. Eräs lukijani esitti tämän lehden mielipidepalstalla minulle kysymyksen uuden arkkiatrimme televisiohaastattelussa esittämistä tupakka-ajatuksista. Arkkiatri Risto Pelkonen vastasi kirjeessään, että laajasta haastattelusta oli poimittu esitettäväksi vain toimittajan haluamat lauseet, jolloin koko sanoma vesittyi. Meidän lääkäreiden kanta on yksiselitteinen, kukin tehköön omaa elämäänsä koskevat tietoiset valinnat ihan vapaasti, kunhan kantaa vastuun päätöksistään. Muita ihmisiä ja ympäristöä ei saa omilla valinnoillaan vahingoittaa. Lasten houkuttelu tupakkahuumeen orjiksi tulee rinnastaa huumeiden kaupitteluun ja levittämiseen.
Esko Länsimies
Suomi on aina ollut väkivaltaisen kuoleman maa. Tapaturmien, itsemurhien ja tappojen määrissä olemme huonommassa asemassa, kuin useimmat maat, joihin toivomme itseämme rinnastettavan (Pohjoismaat, OECD-maat).
Väkivaltaisesti kuolevat ovat yleensä nuoria, joten elinvuosia menetetään kohtuuttoman paljon. Tapaturmaisten kuolemien ja itsemurhien torjumiseksi on käynnistetty ohjelmat, joista on ollut apua. Tapot ja murhat ovat lisääntymässä, niin meillä kuin muuallakin, mutta samaa vakavaa asiaan tarttumista, kuin millä esimerkiksi liikennekuolemien vähentämistä toteutettiin, ei ole vielä näkynyt.
Suomessa tappaja on yleensä ollut nuori tai keski-ikäinen, syrjäytynyt ja alkoholiongelmainen mies ja uhri on ollut samanlainen reppana tai tappajan vaimo tai muu naispuolinen seuralainen. Erityisenä piirteenä meillä on ollut henkirikosten suuri selvitysprosentti, poliisi on kyennyt tuomaan oikeuden eteen lähes 100 prosenttia tappajista.
Suomalaiseen kulttuuriin ei ole kuulunut naisten tekemä fyysinen väkivalta. Nyt kuitenkin kiinnostus naisten tekemien henkirikoksiin on lisääntymässä, ei yksinomaan Anja Kaurasen kirjan vuoksi. Niuvan sairaalassa on tehty kansainvälistäkin huomiota herättänyttä tutkimusta väkivallasta biologian ja lääketieteen näkökulmasta. Tuoreessa raportissa (American Journal of Psychiatry, elokuu 1995) Niuvan tutkija Markku Eronen keräsi tiedot lähes kaikista vuosina 1980-1992 tapon tehneistä naisista. Tilastoista löytyi 130 naisten tekemää murhaa tai tappoa. Noin sadalle naiselle tehtiin oikeuspsykiatrinen mielentilatutkimus. Lääketieteellisten poikkeavuuksien esiintyvyyttä väkivallan tekijöillä verrattiin muihin naisväestöihin.
Naistappajilla skitsofrenian yleisyys oli kymmenkertainen muuhun väestöön verrattuna. Alkoholiriippuvuus tai alkoholin väärinkäyttö oli naistappajilla 50 kertaa yleisempää kuin naisilla, jotka eivät olleet syyllistyneet väkivallan tekoon. Tappoon tai murhaan syylliseksi todetuilla naisilla persoonallisuushäiriön ja alkoholinkäytön yhdistelmä oli jopa yli 80 kertaa yleisempi, kuin muussa väestössä. Tämä tutkimusasetelma ei anna oikeutta selittää mielisairauden tai persoonallisuushäiriön ja alkoholismin yhdistelmän olevan syynä väkivallantekoon.
Syy-seuraus- suhteet ovat paljon monimutkaisempia. Varmasti vedettävä johtopäätös on kuitenkin se, että mielenterveyden häiriöiden ja alkoholiongelmien hoidon resurssien voimakas vähentäminen näkyy väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymisenä. Tästä on jo merkkejä yhteiskunnassamme. Niin naisten, miesten kuin lastenkin tekemät silmittömät väkivallanteot ovat runsastuneet.
Yhteiskunnan toimenpitein ja valinnoin emme, ainakaan kovin nopeasti, pysty vaikuttamaan esimerkiksi skitsofrenian puhkeamiseen ja esiintyvyyteen. Mutta alkoholin saatavuuteen ja hoitoonohjausjärjestelmien kehittämiseen voimme vaikuttaa. Jos heikoimmilla sisarillamme ja veljillämme ei ole voimia hallita omaa juopotteluaan, on meidän autettava heitä, eikä ainakaan helpotettava alkoholin saatavuutta.
Rajoittaminen lisää turvallista vapautta, mahdollisuutta liikkua kaupungilla ilman pelkoa joutua satunnaisen väkivallan uhriksi.
PS. Eräs lukijani esitti tämän lehden mielipidepalstalla minulle kysymyksen uuden arkkiatrimme televisiohaastattelussa esittämistä tupakka-ajatuksista. Arkkiatri Risto Pelkonen vastasi kirjeessään, että laajasta haastattelusta oli poimittu esitettäväksi vain toimittajan haluamat lauseet, jolloin koko sanoma vesittyi. Meidän lääkäreiden kanta on yksiselitteinen, kukin tehköön omaa elämäänsä koskevat tietoiset valinnat ihan vapaasti, kunhan kantaa vastuun päätöksistään. Muita ihmisiä ja ympäristöä ei saa omilla valinnoillaan vahingoittaa. Lasten houkuttelu tupakkahuumeen orjiksi tulee rinnastaa huumeiden kaupitteluun ja levittämiseen.