Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Rakkaus on hieno luonnonvara
03.05.1996, Savon Sanomat
Homokeskustelun loppu, tällä erää

Rakkaus on hieno luonnonvara

Olisihan minun pitänyt muistaa, että asiallinen keskustelu urheilusta, kissoista, koirista ja homoseksuaalisuudesta on Euro-Suomessa mahdotonta. Mutta kun tämänkin lehden keskustelusivuilla alettiin homoseksuaalisten parisuhteiden virallistamista vastustaa epä-älyllisin ja kestämättömin perustein, niin oli ihan pakko käyttää puheenvuoro (Raamattu ei ole Suomen lakikirja, 23.3.)

Vastineita on tullut, asiallisia ja asiattomia. Teologian opiskelijoiden aidon kristillisyyden läpitunkema homoparien suhteen rekisteröintiä puoltava ja piispoja kritisoiva kannanotto oli kuin raikas tuulahdus. Luulin, että apulaisprofessori, teologian tohtori, tiedekunnan dekaani Raija Sollamon viisaat ajatukset pitkäperjantain Savon Sanomissa olisivat riittäneet, mutta ei.

"Sotaveteraani m-12" oli 11.4. julkaistussa kirjeessään sitä mieltä, että olen kirjoituksellani halventanut Raamatun ja sen sanoman. Hänen mielestään homoseksuaalisuus on luonnotonta, ihmisyyttä häpäisevää ja ihmisarvoa syvästi loukkaavaa. Vuosina 1941 - 1944 ryssän koneiden lukuisista yrityksistä huolimatta ohipommitettuna ja henkiinjääneenä yritän vastata sotaveteraanille mallia 1912.

Kristinuskon saapuessa näille rannoille muutama sata vuotta sitten suomalaiset olivat eläneet täällä jo noin 7000 vuotta. Eivät he olisi olleet kykeneväisiä täällä selviämiseen ja kulttuurimme ja sivistyksemme pohjan luomiseen ilman vuosituhansien aikana syntynyttä viisautta, ilman luonnon, elämän ja rakkauden vuorovaikutuksen syvällistä ymmärrystä. Kristinusko toi kalevalaiseen, shamanistiseen viisauteen jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua. Kielestä toiseen tapahtuva tiedon siirtäminen sisältää aina kääntäjän mielipiteen, hänen tavoitteensa. Erityisesti uskonnollisten tekstien kääntämisen yhteydessä tapahtuu ideologista manipulaatiota.

Ne ihmisten väliset suhteet, joissa yksi vahingoittuu ja toinen riistää, ovat tuomittavia, olivatpa nämä riistosuhteet kaupallisia, seksuaalisia (pedofilia, homofilia) tai mitä tahansa. Pahuuden edistämistä vastaan meidän on toimittava. Luulisi näiden fanaattisten fundamentaalikristittyjen löytävän kiihkeälle toimintatarmolleen kohteita todellisista vääryyksistä. Miksi he eivät huuda jumalansa kirousta maamiinoja valmistavien tehtaiden työläisille, lapsille tupakkaa myyvien kioskien omistajille ja Alkon myyjille?

Yhdysvaltojen katolisen kirkon selibaattiin sitoutuneista papeista noin puolet on aktiiveja homoseksuaaleja. Suuruusluokka lienee sama kaikissa seksuaaliseen kieltäymykseen sitoutuneiden parissa. Jokaiseen toimintaan, joissa miehet kerääntyvät yhteisen harrastuksen pariin sisältyy kätkettyjä tai avoimia homoseksuaalisuuden piirteitä (jalkapalloilijoiden ja jääkiekkoilijoiden halailu, painin ähellys, mieskuorolaisten esiintymismatkat jne.).

Rasismi ja homofobia ovat vain yksittäisiä esimerkkejä siitä, että meissä jokaisessa on mahdollisuus kaikkeen, niin hyvän kuin pahan edistämiseen.

Pelätessämme vierasta, outoa, omasta kuvitellusta identiteetistämme poikkeavaa, me pelkäämme sitä, että omaamme itse niitä ominaisuuksia. Yksiulotteisten roolien ja yhden ideologian pysyvää maailmaa ei ole olemassa. Tulevaisuus kaatuu päällemme kuin hyökyaalto. Moninaisuus ja muuttuvaisuus kaoottisuuteen asti on todellista. Tämän hyväksyminen antaa mieleen rauhan, kyvyn rakastaa ja tahdon edistää hyvää.

Homoseksuaalisuuden ilmenemistä tulee vastustaa, jos se tuottaa jollekin pahaa.

Mutta niin pitää heteroseksuaalisuudenkin ilmentymistä, jos se merkitsee aviovaimon pahoinpitelyä tai raiskausta. Vai onko raamattuun vetoamalla kahden lesbon välisen rakkauden tuomitseva vain kateellinen siitä, että jollakin on kyky ja mahdollisuus rakastaa ja olla rakkauden kohteena?

Nämä ilonpilaajat, korpit ja kaarneet, eivät ole ansainneet sitä julkisuutta, mitä ovat saaneet. He ovat pahan välikappaleita. Iloitkaamme jokaisesta ihmisestä, joka kykenee tuntemaan onnea voimakkaasti. Rakkaus on siitä hieno luonnonvara, että sen käyttäminen lisää sen saatavuutta.

ESKO LÄNSIMIES
Kuopio
© Esko Länsimies | Kävijöitä 4361 kpl | Sivun latausaika: 0.001 sek (1.079 ms)