Artikkelit
Delfiinisodan loppu näkyvissä
21.03.1997, Elonkehä
Tampereen delfinaarion vastaisen taistelun historiikki
Delfiinisodan loppu näkyvissä
Delfinaarioihin vangittujen nisäkästovereidemme vapauttamiseen pyrkivä kansainvälinen järjestö on kohdistanut mielenkiintonsa ja toimintansa Särkänniemeen. Vaatimuksena on vangittuna olevien ja yleisölle rahasta näytettävien älykkäiden olentojen vapauttaminen.
Delfiinien tuominenkaan Särkänniemeen ei tapahtunut ilman ankaraa vastustusta. Koska tuosta kamppailusta on kulunut 13 vuotta, on syytä palauttaa mieliin delfinaarion vastaisen taistelun kulku.
Tampereen Särkänniemi Oy haki lupaa delfinaarioeläintarhan perustamiseen Maa- ja metsätalousministeriöltä 31. 1. 1984 päivätyllä kirjeellä. Ministeriön viransijaisina toimineet virkamiehet antoivat perustamisluvan 9.2. 1984. Kun otetaan huomioon postin kulku ja viikonloput, ei asiaa ehditty harkita montaakaan minuuttia! Vt. osastopäällikkö A. Niemiaho jopa unohti allekirjoittaa päätöksensä.
Kun tieto rakentamisen käynnistymisestä tuli julkisuuteen, aloitin minä muiden mukana julkisuudessa ja kulisseissa kamppailun estääkseni rakentamisen tai ainakin delfiinien tuomisen. Esitin muunmuassa, että Tampere muodostaisi delfinaariosta meriluonnon ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen tutkimuskeskuksen. Tampereella toimi aktiivinen eläinsuojeluryhmä, mutta heidänkään työllä ei ollut vaikutusta kaupungin päätöksiin matkailuelinkeinonsa kehittämisen ykköshankkeessa.
Ennen laitoksen käyttöönottoa keväällä 1985 yritin saada tunnetut kansalaiset boikotoimaan avajaisia. Pääministeri Kalevi Sorsan sihteeri lähetti kirjeen, jossa hän antoi ymmärtää pääministerin sympatioiden olevan delfiinien puolella. Avajaiset olivat äitienpäivänä 1985. Huvipuiston johtaja Olavi Joenpolvi pyysi kauttani mielenosoituksia Särkänniemeen, jotta mahdollisimman suuri julkisuus antaisi ilmaista mainosta!
Ilmeisesti kuitenkin mielipidekampanjaamme pelästyttiin, sillä Tampereella ilmestyvän Hymy-lehden päätoimittaja Raimo Vesa hyökkäsi rajusti minua vastaan pääkirjoituksessaan toukokuussa 1985. Minua vaadittiin pitämään huoli Etiopian nälkäänäkevistä ja Virtain vanhainkodin asukeista ja jättämään Tampereen asiat rauhaan. No, Raimo Vesa ei ollut pitkään päätoimittaja, mutta delfinaario aloitti ja on nyt siis toiminut 12 vuotta. Sinä aikana on kuollut keskimäärin yksi delfiini kahdessa vuodessa (= Joonas + viisi sen jälkeläistä).
Keväällä 1991 tein delfinaariosta kantelun oikeusasiamies Jacob Södermanille yhdessä professori Anto Leikolan ja kirjailija Sesse Koiviston kanssa. Söderman hankki selvityksiä monilta tahoilta. Päätöksessään hän totesi, että toiminnan käynnistämisen yhteydessä tai myöhemminkään ei ole rikottu lakeja. Annetuissa lausunnoissa esitettiin arveluja, että delfiinien luontaiset käyttäytymistarpeet tulevat huonommin tyydytetyiksi kuin vapaassa luonnossa.
Alunperin delfinaariossa oli tarkoitus tehdä myös tieteellistä tutkimusta, mutta Hollannista palkattu Jaap van der Toorn lähti ovet paukkuen jo pari vuotta avajaisten jälkeen. Myöhemmin totesi esim. apulaisprofessori Rolf Kristofferson tarkastuskäynnin yhteydessä 1991, että "mitään tieteellistä tutkimustyötä ei tässä delfinaariossa suoriteta."
Oma kamppailuni valaanpyyntiä ja delfinaarioita vastaan on jatkunut pian 20 vuotta. Tavoitteen saavuttaminen Särkänniemen osalta on hyvin lähelllä. Luotan suomalaisten nuorten, erityisesti luokkaretkiä suunnittelevien koululaisten ja heidän opettajiensa valistuneisuuteen.
Delfiinien paikka on luonnossa. Niiden paikka ei ole sementtinen allas, jossa ne joutuvat kärsimään sensorisesta deprivaatiosta (sosiaalisten sekä kuulo-ja näköaistin kautta tulevien viestien puutteesta).
Milloin syntyy kansanliike DVR, delfiinien vapautusrintama? Delfiinien kasvojen rakenne näyttää meistä ikuiselta hymyltä. Todellisuudessa se on hymyä kyynelten läpi.
Esko Länsimies
kansalaisaktivisti
Kuopio
Delfinaarioihin vangittujen nisäkästovereidemme vapauttamiseen pyrkivä kansainvälinen järjestö on kohdistanut mielenkiintonsa ja toimintansa Särkänniemeen. Vaatimuksena on vangittuna olevien ja yleisölle rahasta näytettävien älykkäiden olentojen vapauttaminen.
Delfiinien tuominenkaan Särkänniemeen ei tapahtunut ilman ankaraa vastustusta. Koska tuosta kamppailusta on kulunut 13 vuotta, on syytä palauttaa mieliin delfinaarion vastaisen taistelun kulku.
Tampereen Särkänniemi Oy haki lupaa delfinaarioeläintarhan perustamiseen Maa- ja metsätalousministeriöltä 31. 1. 1984 päivätyllä kirjeellä. Ministeriön viransijaisina toimineet virkamiehet antoivat perustamisluvan 9.2. 1984. Kun otetaan huomioon postin kulku ja viikonloput, ei asiaa ehditty harkita montaakaan minuuttia! Vt. osastopäällikkö A. Niemiaho jopa unohti allekirjoittaa päätöksensä.
Kun tieto rakentamisen käynnistymisestä tuli julkisuuteen, aloitin minä muiden mukana julkisuudessa ja kulisseissa kamppailun estääkseni rakentamisen tai ainakin delfiinien tuomisen. Esitin muunmuassa, että Tampere muodostaisi delfinaariosta meriluonnon ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen tutkimuskeskuksen. Tampereella toimi aktiivinen eläinsuojeluryhmä, mutta heidänkään työllä ei ollut vaikutusta kaupungin päätöksiin matkailuelinkeinonsa kehittämisen ykköshankkeessa.
Ennen laitoksen käyttöönottoa keväällä 1985 yritin saada tunnetut kansalaiset boikotoimaan avajaisia. Pääministeri Kalevi Sorsan sihteeri lähetti kirjeen, jossa hän antoi ymmärtää pääministerin sympatioiden olevan delfiinien puolella. Avajaiset olivat äitienpäivänä 1985. Huvipuiston johtaja Olavi Joenpolvi pyysi kauttani mielenosoituksia Särkänniemeen, jotta mahdollisimman suuri julkisuus antaisi ilmaista mainosta!
Ilmeisesti kuitenkin mielipidekampanjaamme pelästyttiin, sillä Tampereella ilmestyvän Hymy-lehden päätoimittaja Raimo Vesa hyökkäsi rajusti minua vastaan pääkirjoituksessaan toukokuussa 1985. Minua vaadittiin pitämään huoli Etiopian nälkäänäkevistä ja Virtain vanhainkodin asukeista ja jättämään Tampereen asiat rauhaan. No, Raimo Vesa ei ollut pitkään päätoimittaja, mutta delfinaario aloitti ja on nyt siis toiminut 12 vuotta. Sinä aikana on kuollut keskimäärin yksi delfiini kahdessa vuodessa (= Joonas + viisi sen jälkeläistä).
Keväällä 1991 tein delfinaariosta kantelun oikeusasiamies Jacob Södermanille yhdessä professori Anto Leikolan ja kirjailija Sesse Koiviston kanssa. Söderman hankki selvityksiä monilta tahoilta. Päätöksessään hän totesi, että toiminnan käynnistämisen yhteydessä tai myöhemminkään ei ole rikottu lakeja. Annetuissa lausunnoissa esitettiin arveluja, että delfiinien luontaiset käyttäytymistarpeet tulevat huonommin tyydytetyiksi kuin vapaassa luonnossa.
Alunperin delfinaariossa oli tarkoitus tehdä myös tieteellistä tutkimusta, mutta Hollannista palkattu Jaap van der Toorn lähti ovet paukkuen jo pari vuotta avajaisten jälkeen. Myöhemmin totesi esim. apulaisprofessori Rolf Kristofferson tarkastuskäynnin yhteydessä 1991, että "mitään tieteellistä tutkimustyötä ei tässä delfinaariossa suoriteta."
Oma kamppailuni valaanpyyntiä ja delfinaarioita vastaan on jatkunut pian 20 vuotta. Tavoitteen saavuttaminen Särkänniemen osalta on hyvin lähelllä. Luotan suomalaisten nuorten, erityisesti luokkaretkiä suunnittelevien koululaisten ja heidän opettajiensa valistuneisuuteen.
Delfiinien paikka on luonnossa. Niiden paikka ei ole sementtinen allas, jossa ne joutuvat kärsimään sensorisesta deprivaatiosta (sosiaalisten sekä kuulo-ja näköaistin kautta tulevien viestien puutteesta).
Milloin syntyy kansanliike DVR, delfiinien vapautusrintama? Delfiinien kasvojen rakenne näyttää meistä ikuiselta hymyltä. Todellisuudessa se on hymyä kyynelten läpi.
Esko Länsimies
kansalaisaktivisti
Kuopio