Artikkelit
Uudenlaiset riippuvuussuhteet
20.02.1997, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Uudenlaiset riippuvuussuhteet
Syntymäpäivähaastattelun yhteydessä toimittaja kysyi 100 vuotta täyttävältä mummelilta "Milloinkas sitä Teiltä loppuivat nuo huolet ja murheet? " "No silloin, kun sain nuorimman lapsen vanhainkotiin!"
Yhteiskuntaamme on leviämässä pelko ja huoli siitä, miten vähenevä työikäisten ryhmä kykenee hoitamaan rajusti runsastuvan ikääntyneiden ihmisten joukon. Yhdysvalloissa havaitaan usein ensimmäisenä monet muualle teollistuneisiin maihin vasta myöhemmin tulevat ilmiöt (Rev Clin Gerontol 303, 1996). Amerikkaan on kehittynyt sandwich- eli kerrosvoileipäsukupolvi. Tämän muodostaa keski-ikäisten joukko, joka joutuu samanaikaisesti huolehtimaan sekä ikääntyneistä vanhemmistaan että aikuistuneista lapsistaan.
Tämä sandwich-sukupolvi itse irtaantui kodistaan noin 20 vuoden ikäisenä, loksahti nopeasti työelämään ja rakensi oman elämänsä eväät omalla työllään. Heidän isovanhempansa kuolivat "säälliseen aikaan." Mutta heidän vanhempansa elävätkin merkittävästi edeltävää sukupolvea kauemmin eikä yhteiskunnan sosiaalinen turvaverkko ole varautunut sellaiseen määrälliseen ja laadulliseen kysyntään.
Kun sandwich-sukupolven lasten tulisi siirtyä itsenäiseen elämään, onkin näillä aikuistuvilla edessään kallistuvat opintokustannukset ja työttömyys. Suurin osa varhain avioituvista eroaa ja palaa takaisin koteihinsa, ei hoitamaan vanhempiaan, vaan elämään vanhempiensa talouksissa, pitkälle yli 30 ikävuoden.
Meillä Suomessakin on edellä kuvaamani kaltainen tilanne kovin mahdollinen skenaario. Ikääntyvän vanhuksen inhimillistä hoitoa ei kyetä antamaan yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa.
Omaiset joutuvat joko itse hoitamaan tai rahoittamaan hoidon yksityisesti. Lapset jäävät tai palaavat kotipesään, koska koulutus, moninkertainenkaan, ei takaa sellaista työpaikkaa, joka mahdollistaisi oman kodin perustamisen.
Yhtenä osoituksena tästä on ensisynnyttäjien keski-iän nopea nousu. Suomessa julkisen sektorin edelleen jatkuva nopea velkaantuminen pakottaa sosiaalisen tukiverkon ohentamiseen ja harventamiseen, poliitikkojen muunlaisista puheista huolimatta.
Yhteiskunnan rakenteiden, infrastruktuureiden on muututtava melkoisesti. Jo pelkästään usean sukupolven asuminen samojen seinien sisällä edellyttää muutoksia asuntojen suunnittelussa ja rakentamisessa.
Mummon ja kotiin, palanneen yksinhuoltajaäidin asuminen viidenkympin kriisissä olevan avioparin huushollissa vaatii uudenlaisia asenteita kaikilta osallisilta. Tästä kehityksestä ei kuitenkaan ole yksinomaan surua yksittäisen kansalaisen näkökulmasta. Elämä voi tulla aika tavalla rikkaammaksi, noin henkisesti, vaikka kriiseiltäkään ei varmasti säästytä.
Syntymäpäivähaastattelun yhteydessä toimittaja kysyi 100 vuotta täyttävältä mummelilta "Milloinkas sitä Teiltä loppuivat nuo huolet ja murheet? " "No silloin, kun sain nuorimman lapsen vanhainkotiin!"
Yhteiskuntaamme on leviämässä pelko ja huoli siitä, miten vähenevä työikäisten ryhmä kykenee hoitamaan rajusti runsastuvan ikääntyneiden ihmisten joukon. Yhdysvalloissa havaitaan usein ensimmäisenä monet muualle teollistuneisiin maihin vasta myöhemmin tulevat ilmiöt (Rev Clin Gerontol 303, 1996). Amerikkaan on kehittynyt sandwich- eli kerrosvoileipäsukupolvi. Tämän muodostaa keski-ikäisten joukko, joka joutuu samanaikaisesti huolehtimaan sekä ikääntyneistä vanhemmistaan että aikuistuneista lapsistaan.
Tämä sandwich-sukupolvi itse irtaantui kodistaan noin 20 vuoden ikäisenä, loksahti nopeasti työelämään ja rakensi oman elämänsä eväät omalla työllään. Heidän isovanhempansa kuolivat "säälliseen aikaan." Mutta heidän vanhempansa elävätkin merkittävästi edeltävää sukupolvea kauemmin eikä yhteiskunnan sosiaalinen turvaverkko ole varautunut sellaiseen määrälliseen ja laadulliseen kysyntään.
Kun sandwich-sukupolven lasten tulisi siirtyä itsenäiseen elämään, onkin näillä aikuistuvilla edessään kallistuvat opintokustannukset ja työttömyys. Suurin osa varhain avioituvista eroaa ja palaa takaisin koteihinsa, ei hoitamaan vanhempiaan, vaan elämään vanhempiensa talouksissa, pitkälle yli 30 ikävuoden.
Meillä Suomessakin on edellä kuvaamani kaltainen tilanne kovin mahdollinen skenaario. Ikääntyvän vanhuksen inhimillistä hoitoa ei kyetä antamaan yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa.
Omaiset joutuvat joko itse hoitamaan tai rahoittamaan hoidon yksityisesti. Lapset jäävät tai palaavat kotipesään, koska koulutus, moninkertainenkaan, ei takaa sellaista työpaikkaa, joka mahdollistaisi oman kodin perustamisen.
Yhtenä osoituksena tästä on ensisynnyttäjien keski-iän nopea nousu. Suomessa julkisen sektorin edelleen jatkuva nopea velkaantuminen pakottaa sosiaalisen tukiverkon ohentamiseen ja harventamiseen, poliitikkojen muunlaisista puheista huolimatta.
Yhteiskunnan rakenteiden, infrastruktuureiden on muututtava melkoisesti. Jo pelkästään usean sukupolven asuminen samojen seinien sisällä edellyttää muutoksia asuntojen suunnittelussa ja rakentamisessa.
Mummon ja kotiin, palanneen yksinhuoltajaäidin asuminen viidenkympin kriisissä olevan avioparin huushollissa vaatii uudenlaisia asenteita kaikilta osallisilta. Tästä kehityksestä ei kuitenkaan ole yksinomaan surua yksittäisen kansalaisen näkökulmasta. Elämä voi tulla aika tavalla rikkaammaksi, noin henkisesti, vaikka kriiseiltäkään ei varmasti säästytä.