Artikkelit
Onko poikien ympärileikkaus epäeettistä?
24.04.1997, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Onko poikien ympärileikkaus epäeettistä
Tuskin kukaan ihminen pyrkii tarkoituksella vahingoittamaan toista ihmistä, ainakaan omaa lastaan. Mahdollinen tuskan ja haitan tuottaminen suhteutetaan saavutettuun hyötyyn lapsen kannalta. Jokin asia on ollut aikaisemmin hyväksyttyä (lasten fyysinen kurittaminen), mutta ymmärryksen lisääntyessä siitä on luovuttu tai jopa tehty laittomaksi.
Käsitykset lapsen parhaasta ja vanhempien vallasta heihin vaihtelevat eri kulttuureissa. Tyttöjen sukuelinten rituaalinen silpominen uskonnon tai etnisen ryhmän kulttuuri -identiteetin vuoksi on kielletty laajalti, jopa YK:n piirissä. Poikien ympärileikkaus on juutalaisilla ja islaminuskoisilla vakiintunut käytäntö myös meillä Suomessa. Lainsäädäntömme ei ole sitä kieltänyt, vaikka ei ole olemassa luotettavaa lääketieteellistä näyttöä circumcision hyödyistä.
Toronton kuuluisan Lastensairaalan tutkijaryhmä julkaisi Lancetissa (1.3.1997) tuloksia, joissa osoitetaan, että ainakin ilman puudutusta tehty vastasyntyneen poikalapsen ympärileikkaus aiheuttaa pitkäkestoisia muutoksia lapsen kipuvasteessa.
Tutkimuksessa oli kolme lapsiryhmää, puudutuksessa tai puuduttamatta tehdyn ympärileikkauksen ryhmät ja verrokit, jolle ei tehty ympärileikkausta. Puolen vuoden iässä näille lapsille tehtiin rokotus, jonka tekijät eivät tienneet mihin ryhmään kukin rokotettava lapsi kuului. Lasten reaktio pistokselle dokumentoitiin mahdollisimman objektiivisesti videonauhoituksesta ilmeiden, itkun keston, liikehtimisen jne perusteella.
Kaikki kivun kokemista kuvaavat muuttujat olivat vähäisimmät verrokeilla (ei leikattuja) ja voimakkaimmat puuduttamatta ympärileikatuilla. Puudutuksessa ympärileikattujen vasteet osuivat kahden ryhmän väliin.
Tutkijat päätyivät siihen, että ympärileikkauksessa koettu kipu aiheuttaa pitkään kestävän muutoksen kivun elämykseen. Tämä välittyy aivojen toiminnan muutoksen välityksellä. Mikään tässä tutkimuksessa ei osoittanut, että ympärileikkauksella aiheutettu poikkeavuus aivojen toimintaan olisi itsestään korjaantuva.
Kaikki vastasyntyneisiin ja lapsiin kohdistuvat toimenpiteet tulee tehdä mahdollisimman kivutta, koska niistäkin saattaa olla seurauksena edellä kuvatun kaltainen aivojen toiminnan muutos. Verinäytteen ottaminen ja vastaavat toimenpiteet tapahtuvat lähes poikkeuksetta sairauden selvittämiseksi eli lapsen välittömäksi eduksi. Ympärileikkauksella ei tuoteta mitään hyvää leikattavalle lapselle (JAMA 2.4.1997), vaan toimenpiteen tarkoituksena on tukea vauvan suvun ja etnisen ryhmän kulttuuri-identiteettiä.
Mikael Karvajalka ja ystävänsä Antti miettivät Mika Waltarin mukaan ympärileikkauksen hyötyjä ja haittoja. He jättivät toimenpiteen tekemättä, koska olettivat, että taivaaseen pyrittäessä jumala tuskin ensimmäisenä tarkastelee heidän jalkoväliään.
Kanadalainen tutkimus on vahva puheenvuoro poikalasten ruumiillisen ja sielullisen koskemattomuuden puolesta. Tyttövauvojen sukuelinten silpominen tuomitaan laajasti meilläkin. Tasa-arvon nimissä poikavauvojen pippelit tulee julistaa suojelun piiriin aivan samalla lailla. Leikkausveitsen kanssa lapsien sukuelimiä lähestyviin silpojiin tulee suhtautua samalla kauhistuksella kuin pedofiileihin.