Artikkelit
Onko liika seksi vaaraksi miehelle?
12.09.1997, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Onko liika seksi vaaraksi miehille?
Naiset kuolevat keskimäärin 5- 10 vuotta myöhemmin kuin miehet. Näyttää siltä, että kyseessä on yleinen luonnossa esiintyvä ilmiö.
Erään paljon koe-eläimenä käytetyn matolajin koiraat elävät noin kymmenen päivää, naaraat yli kaksi viikkoa. Yllätyksekseen Lontoon yliopiston tutkija David Gerus havaitsi, että kun hän antoi koiraiden elää ilman koiras- tai naarasseuraa, madot elivätkin kaksi kertaa normaalia kauemmin, eli 20 päivää! Naaraiden eristäminen toisista lajitovereista ei pidentänyt eikä lyhentänyt elämää.
Ainakin tällä tutkitulla lajilla koiraat eläisivät naaraita kauemmin, mutta naisten ja erityisesti kilpailevien koiraiden läsnäolo pakottaa ne puolustautumaan asuinpaikkaansa ja hakemaan naaraita ja taistelemaan niistä.
Pussihiirillä on havaittu, että aikuistunut koiras yhtyy 5-11 tuntia vuorokaudessa muutaman seksi-hullun viikon ajan ja sitten kuolee. Kun koiras muutetaan eunukiksi eli siltä poistetaan kivekset, pussihiiri elää jopa vuosien ajan!
Ihmisillä on todettu kastraattien elävän yli kymmenen vuotta kauemmin kuin miehet keskimäärin. Eri ammateissa toimineiden miesten elinvuosien määrät ovat erilaisia. Eniten vuosia on hyvin palkatuilla akateemisen tutkinnon suorittaneilla, mutta millainen on elämän keston ja laadun välinen suhde?
Ilmeisesti seksuaalisuus on niin tärkeä osa ihmisenä (miehenäkin) oloa, että sen puute koetaan epänormaalisuutena.
Ranskankielisen Kanadan psykiatrit koettivat parantaa yksinään elävien keski-ikäisten miesten seksuaaliongelmia. Tutkimuksen hetkellä tutkittavat olivat keskimäärin noin 40-vuotiaita. Heillä oli ollut pysyvät parisuhde, suurimmalla osalla oli lapsiakin. Osa miehistä sai seksuaaliterapiaa, osa neuvontaa ihmissuhteiden hoitamisesta, osa molempia ja osa oli odotuslistalla verrokkina.
Seksuaaliterapian ryhmässä opetettiin itsetyydytystekniikkaa, neuvottiin hallitsemaan erektiotaan ja keinoja sen pitkittämiseen, harjoiteltiin eliminoimaan yhdynnän epäonnistumisen pelkoa jne. Ihmiissuhteiden oppimisen ryhmässä harjoiteltiin lähimmäisen kohtaamista ja opeteltiin hallitsemaan omia ahdistuksia ja pelkoja keskustelujen ja roolipelien avulla.
Aktiivisen terapian ryhmässä olleista puolet kykeni muodostamana lämpimän ihmissuhteen noin vuoden kestävän seurannan aikana. Ihmissuhteiden oppimisen ryhmissä tulos oli jonkin verran parempi, mutta näissä ryhmissä olleet miehet olivat hieman seksiterapia-ryhmän miehiä nuorempia.
Etelän kaupungeissamme elää keski-ikäisiä, hyvin koulutettuja, viehättäviä mutta yksinäisiä naisia tuhansittain. Keski-ikäisiä yksinäisiä miehiä on maaseudulla ja lähiössä runsain määrin. Monet taloudelliset, lääketieteelliset ja inhimilliset ongelmat voitaisiin poistaa, jos tähän yksinäisyyden ongelmaan ihan tosissaan puututtaisiin. Ettei naisten tarvitsisi hakea apua yhden yön intiimisuhteiden vaaroista ja miesten suudella pullonsuuta. Kun lapset ovat lähteneet maailmalle, taitaa suurin osa suomalaisia avioliittojakin olla aika seksittömiä huusholleja.
Seksittömyys saattaa lisätä vuosia elämään, mutta eiköhän sisältöä täynnä olevat harvemmat vuodet ole sittenkin miellyttävämpi vaihtoehto. Joten viritellään uudestaan seksivipinää, niin parisuhteelliset kuin parittomatkin vastuullisesti ja ilman alkoholia sekin maistuu paremmalta.