Artikkelit
Avohoidon kehittämisen sudenkuoppia
12.03.1998, Savon Sanomat
Kolumni
Avohoidon kehittämisen sudenkuoppia
Sairauksiamrne pyritään hoitamaan avohoidossa ja polikliinisesti. Kannatettavana ajatuksena on, että potilas asuu kotona ja mahdollisesti käy töissäkin myös silloin, kun sairautta selvitellään ja hoidetaan lääkkeiden avulla. Pienet ja kohtalaisen suuretkin leikkaukset tehdään poliklikoilla päiväkirurgisena toimintana.
Yhä avoimemmin myönnetään, että tavoitteena on kustannusten vähentäminen, vaikka menot Suomessa ovat OECD-maiden mediaanissa (7.7 % BKT:sta) ja tuloksellisuus huippuluokkaa. Valtioneuvoston asettamat sosiaali- ja terveydenhoidon selvittäjät esittävät suosituksenaan, että erikoissairaaloiden käyttöä tulee vähentää ja pyrkiä kotona tapahtuvaan avohoitoon.
Lancetissa julkaistu raportti (28.2.1998) tuo esiin avohoidon laajenemisen kääntöpuolen. Yhdysvalloissa seurattiin lääkityksen virheistä johtuvien kuolemien kehitystä kymmenen vuoden aikana. Väärin annosteltujen lääkkeiden aiheuttamat kuolemat yli kaksinkertaistuvat (noin 3000:sta yli seitsemään tuhanteen). Mitkään muut myrkytys- tai lääkekuolemat eivät muuttuneet seurannan aikana. Esimerkiksi huumeiden käyttöön liittyvien kuolemien määrä säilyi seurannan aikana vakiona, eli noin 2000/vuosi.
Eniten lisääntyivät kipulääkkeiden ja psyyken lääkkeiden aiheuttamat kuolintapaukset. Avohoidossa olleiden potilaiden lääkekuolemien määrä lähes kymmenkertaistui. Samana aikana hoitolaitoksissa olevien potilaiden lääkekuolemat kaksinkertaistuivat. On muistettava, että lääkekuolemien osuus kaikista kuolemantapauksista on alle prosentin luokkaa.
Meillä on epäilty, että erityisesti mielenterveyspotilaan avohoito on samaa, kuin heitteillejättö, koska avohoidon resursseja ei ole vastaavasti lisätty ja potilaan asunto-, työpaikka-, läheisverkosto- yms asioita ei ole hoidettu kuntoon. Tässä kuvattu amerikkalainen selvitys vahvistaa käsitystä, että potilaiden hoitaminen avohoidossa ei ole yksinomaan eduksi potilaalle ja yhteiskunnalle. Siihen sisältyy lisääntyneen kuoleman vaara. Erityisesti sosiaalisesti heikosti selviytyvät miehet ovat riskiryhmä, jonka kohdalla on varmistettava, että lääkehoito tapahtuu turvallisesti.
Sairauksiamrne pyritään hoitamaan avohoidossa ja polikliinisesti. Kannatettavana ajatuksena on, että potilas asuu kotona ja mahdollisesti käy töissäkin myös silloin, kun sairautta selvitellään ja hoidetaan lääkkeiden avulla. Pienet ja kohtalaisen suuretkin leikkaukset tehdään poliklikoilla päiväkirurgisena toimintana.
Yhä avoimemmin myönnetään, että tavoitteena on kustannusten vähentäminen, vaikka menot Suomessa ovat OECD-maiden mediaanissa (7.7 % BKT:sta) ja tuloksellisuus huippuluokkaa. Valtioneuvoston asettamat sosiaali- ja terveydenhoidon selvittäjät esittävät suosituksenaan, että erikoissairaaloiden käyttöä tulee vähentää ja pyrkiä kotona tapahtuvaan avohoitoon.
Lancetissa julkaistu raportti (28.2.1998) tuo esiin avohoidon laajenemisen kääntöpuolen. Yhdysvalloissa seurattiin lääkityksen virheistä johtuvien kuolemien kehitystä kymmenen vuoden aikana. Väärin annosteltujen lääkkeiden aiheuttamat kuolemat yli kaksinkertaistuvat (noin 3000:sta yli seitsemään tuhanteen). Mitkään muut myrkytys- tai lääkekuolemat eivät muuttuneet seurannan aikana. Esimerkiksi huumeiden käyttöön liittyvien kuolemien määrä säilyi seurannan aikana vakiona, eli noin 2000/vuosi.
Eniten lisääntyivät kipulääkkeiden ja psyyken lääkkeiden aiheuttamat kuolintapaukset. Avohoidossa olleiden potilaiden lääkekuolemien määrä lähes kymmenkertaistui. Samana aikana hoitolaitoksissa olevien potilaiden lääkekuolemat kaksinkertaistuivat. On muistettava, että lääkekuolemien osuus kaikista kuolemantapauksista on alle prosentin luokkaa.
Meillä on epäilty, että erityisesti mielenterveyspotilaan avohoito on samaa, kuin heitteillejättö, koska avohoidon resursseja ei ole vastaavasti lisätty ja potilaan asunto-, työpaikka-, läheisverkosto- yms asioita ei ole hoidettu kuntoon. Tässä kuvattu amerikkalainen selvitys vahvistaa käsitystä, että potilaiden hoitaminen avohoidossa ei ole yksinomaan eduksi potilaalle ja yhteiskunnalle. Siihen sisältyy lisääntyneen kuoleman vaara. Erityisesti sosiaalisesti heikosti selviytyvät miehet ovat riskiryhmä, jonka kohdalla on varmistettava, että lääkehoito tapahtuu turvallisesti.