Artikkelit
Kävely on ensimmäinen luontomme
02.04.1998, Savon Sanomat
Kolumni
Kävely on ensimmäinen luontomme
Minulla on ollut onni seurata jo viidennen lapsenlapseni kävelemään oppimiseen liittyvää riemua. Käveleminen on myös evoluution näkökulmasta ihmiseksi tulemisemme ensimmäinen vallankumous. Mary Leakey löysi 20 vuotta sitten Ihmisen suvun pystyasennossa kävelemisen varhaisimmat jäljet Serengetin luonnonpuistosta. Hänen johdollaan kaivettiin 3.5 miljoonaa vuotta vanhasta kerrostumasta esiin kahden aikuisen ja yhden lapsen askelten kivettyneet jäljet.
Kävelemään ja pystyasentoon siirtyminen merkitsi ihmisen kehityksessä, evoluutiossa, käännekohtaa, sillä siitä alkaen kädet jäivät vapaiksi tekemään ja käyttämään työkaluja. Tulimme ihmisiksi, koska opimme kävelemään. Jos arvioimme yhden sukupolven keskimääräiseksi kestoksi 25 vuotta, on meillä jokaisella siis takanamme noin 140 000 esi-isää ja esiäitiä.
Näistä 140 000 sukupolvesta 99.8 %:a käytti kävelyä ainoana etenemistapanaan maalla liikkuessaan. Elimistömme rakenne ja toiminta on muotoutunut kävelemistä varten. Luuston rakenne ja säilyminen terveenä edellyttää riittävää kävelyä. Jos niin ei tehdä, seuraa osteoporoosi, luiden ennenaikainen haurastuminen ja luunmurtumat.
Kävelyn yhteydessä yli puolet lihaksistamme on aktiivisia. Sen mahdollistaa veren sokerin kiihtynyt meno lihaksistoon elimistön lisääntyneen insuliini-herkkyyden vauhdittamana.
Kävelyn vähentäminen aiheuttaa elimistössämme sokeritautia muistuttavan aineenvaihdunnan häiriön, jossa insuliiniherkkyys heikkenee. Lihastyön ja aivojen vireyden välillä on selvä riippuvuus. Masennuksen hoidon kulmakivi on lisätty liikunta, ilman sitä ei lääkehoidostakaan liene hyötyä.
Keskimääräinen eurooppalainen kävelee nykyisin alle kilometrin päivässä. Se on liian vähän. Sairaus- ja kuolleisuusmittareilla arvioituna ne, jotka kävelevät noin kaksi kilometriä päivittäin, sairastavat vähemmän, säilyvät kauemmin hengissä ja heidän elämänsä on laadukkaampaa, kuin niiden, jotka liikkuvat stiä vähemmän. Kävelyn määrä on yksilön terveyden mittari.
Kävelyn määrä on itse asiassa myös yhteiskunnan terveyden mittari. Kun suurin osa vanhemmista ei uskalla lähettää lapsiaan kävellen kouluun, on yhteiskunnassa jotain pahasti pielessä.
Kuopiossakin kaikki liikenevät voimavarat tulee keskittää omien lihasten avulla tapahtuvan liikkumisen edistämiseen: autoton keskusta, kävelykadut, kevyen liikenteen väylät eteläisiin kaupunginosiin ja Länsirannan suunnassa Karttulan ja Maaningan rajalle jne. On tehtävä selkeä priorisointi siitä, että kävelyn (ja pyöräilyn) edellytykset on saatava ensin kuntoon, vasta sitten seuraavat muut (jäähallit, uimahallit, keilahallit, teatterit jne).
Viimeiset suuret kävelijät löytyvät ihmiskunnan kehdosta, Afrikasta. Kalaharissa asuvien sanonta on, "kun kuolemme, tuuli puhaltaa jalanjälkemme pois ja meitä ei enää ole." Vain sellaisilla ihmisillä on oikeus tulevaisuuteen. Moottori tiet ja muut motorisoitumisen jäljet todistavat siitä, että olemme irtaantuneet omasta aidosta minuudestamme. Eikä se ole ylpeyden aihe.
Minulla on ollut onni seurata jo viidennen lapsenlapseni kävelemään oppimiseen liittyvää riemua. Käveleminen on myös evoluution näkökulmasta ihmiseksi tulemisemme ensimmäinen vallankumous. Mary Leakey löysi 20 vuotta sitten Ihmisen suvun pystyasennossa kävelemisen varhaisimmat jäljet Serengetin luonnonpuistosta. Hänen johdollaan kaivettiin 3.5 miljoonaa vuotta vanhasta kerrostumasta esiin kahden aikuisen ja yhden lapsen askelten kivettyneet jäljet.
Kävelemään ja pystyasentoon siirtyminen merkitsi ihmisen kehityksessä, evoluutiossa, käännekohtaa, sillä siitä alkaen kädet jäivät vapaiksi tekemään ja käyttämään työkaluja. Tulimme ihmisiksi, koska opimme kävelemään. Jos arvioimme yhden sukupolven keskimääräiseksi kestoksi 25 vuotta, on meillä jokaisella siis takanamme noin 140 000 esi-isää ja esiäitiä.
Näistä 140 000 sukupolvesta 99.8 %:a käytti kävelyä ainoana etenemistapanaan maalla liikkuessaan. Elimistömme rakenne ja toiminta on muotoutunut kävelemistä varten. Luuston rakenne ja säilyminen terveenä edellyttää riittävää kävelyä. Jos niin ei tehdä, seuraa osteoporoosi, luiden ennenaikainen haurastuminen ja luunmurtumat.
Kävelyn yhteydessä yli puolet lihaksistamme on aktiivisia. Sen mahdollistaa veren sokerin kiihtynyt meno lihaksistoon elimistön lisääntyneen insuliini-herkkyyden vauhdittamana.
Kävelyn vähentäminen aiheuttaa elimistössämme sokeritautia muistuttavan aineenvaihdunnan häiriön, jossa insuliiniherkkyys heikkenee. Lihastyön ja aivojen vireyden välillä on selvä riippuvuus. Masennuksen hoidon kulmakivi on lisätty liikunta, ilman sitä ei lääkehoidostakaan liene hyötyä.
Keskimääräinen eurooppalainen kävelee nykyisin alle kilometrin päivässä. Se on liian vähän. Sairaus- ja kuolleisuusmittareilla arvioituna ne, jotka kävelevät noin kaksi kilometriä päivittäin, sairastavat vähemmän, säilyvät kauemmin hengissä ja heidän elämänsä on laadukkaampaa, kuin niiden, jotka liikkuvat stiä vähemmän. Kävelyn määrä on yksilön terveyden mittari.
Kävelyn määrä on itse asiassa myös yhteiskunnan terveyden mittari. Kun suurin osa vanhemmista ei uskalla lähettää lapsiaan kävellen kouluun, on yhteiskunnassa jotain pahasti pielessä.
Kuopiossakin kaikki liikenevät voimavarat tulee keskittää omien lihasten avulla tapahtuvan liikkumisen edistämiseen: autoton keskusta, kävelykadut, kevyen liikenteen väylät eteläisiin kaupunginosiin ja Länsirannan suunnassa Karttulan ja Maaningan rajalle jne. On tehtävä selkeä priorisointi siitä, että kävelyn (ja pyöräilyn) edellytykset on saatava ensin kuntoon, vasta sitten seuraavat muut (jäähallit, uimahallit, keilahallit, teatterit jne).
Viimeiset suuret kävelijät löytyvät ihmiskunnan kehdosta, Afrikasta. Kalaharissa asuvien sanonta on, "kun kuolemme, tuuli puhaltaa jalanjälkemme pois ja meitä ei enää ole." Vain sellaisilla ihmisillä on oikeus tulevaisuuteen. Moottori tiet ja muut motorisoitumisen jäljet todistavat siitä, että olemme irtaantuneet omasta aidosta minuudestamme. Eikä se ole ylpeyden aihe.