Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Videoiden ja uskontojen lapsiuhrit
07.07.1998, Savon Sanomat
Kolumni

Videoiden ja uskontojen lapsiuhrit

Lasten väkivaltaisuus ja altistuminen väkivallalle on omituinen ja kammottava aikamme ilmiö. Kaksi tyttöä mukiloi ja puukotti toisen tytön äidin sairaalakuntoon meillä Suomessa. Yhdysvalloissa yli puolet 10-20-vuotiaina kuolleista menehtyy väkivallan uhrina. Kun tähän on etsitty syitä, on epäilyjen kohteeksi tullut myös musiikkivideot. Huhtikuun Pediatrics-lehdessä kuvattiin yli 500 musiikkivideon sisältämän väkivallan olemusta. Nämä videot näkyivät osittain Suomessakin kesäkuussa 1994 (Music Television).
Joka seitsemäs musiikkivideo sisälsi väkivaltaa, kukin keskimäärin kuusi väkivaltaista kohtausta. Noin 500 kohtauksessa musiikkivideon pääesiintyjä oli väkivallan tekijänä 80 prosentissa ja uhrina 20 prosentissa. Väkivallan tekijöistä 80 % oli miehiä ja uhreista puolet oli naisia. Valkoisten esiintyjien kohdalla peräti 80 % uhreista oli naisia.
Mustia on USA:ssa 12 % väestöstä. Videoilla väkivallan tekijöinä heitä oli 25 % ja uhreina 41 %. Kun videoiden väkivallan sisältö vakioitiin, uhreista peräti 75 % oli mustia. Mustilla mies-esiintyjillä oli lähes 30-kertainen todennäköisyys olla väkivallan uhri kuin millään muulla videoilla esiintyvällä ryhmällä.
Tutkijat päätyivät olettamaan, että musiikkivideot vahvistavat normityyppisiä näkemyksiä sukupuoleen ja etniseen ryhmään liittyvästä käyttäytymisestä. Pelkkä väkivallan määrä ei ole tärkeä, myös väkivallan sisältämällä viestillä on merkitystä. Kaikilla joukkoviestimillä on oma vastuunsa. Miksi esimerkiksi Savon Sanomissa olleessa suuressa Spice Girlsien värikuvassa yhdellä tyttösellä oli paksu sikari kädessään?
Samassa Pediatrics-lehden numerossa selvitettiin uskolla parantamiseen liittyviä lasten kuolemia. Eri tiedostoja perkaamalla löydettiin 20 vuoden ajalta lähes 140 lasta, joiden kuoleman voitiin tiukoilla perusteilla olettaa johtuvan siitä, että vanhemmat pidättäytyivät lääketieteellisestä hoidosta uskonnollisin perustein. Yleisimpiä tauteja tai oireita, joiden oikea hoito lyötiin laimin, olivat keuhkokuume, diabetes, kuivuminen ja puhjennut umpisuoli.
Yleensä uskovaiset vanhemmat hakivat apua omasta ja uskonryhmänsä rukouksista. Eräs 2-vuotias sai banaanin palan henkitorveensa. Vanhemmat kehottivat kiihkeästi uskon veljiä ja sisaria rukoilemaan sen tunnin ajan, minkä lapsi vielä osoitti elonmerkkejä. Yhdessä perheessä menehtyi muutaman vuoden aikana peräti viisi lasta keuhkokuumeeseen ennen kahden vuoden ikää. Lasten äiti oli ollut sairaanhoitaja ennen liittymistään uskonlahkoon, joka kielsi lääketieteen menetelmien käytön. Samanlaiseen uskoon tullut lääkäri karkotti lähes viikon ajan "kuoleman henkeä" kuumeiselta vauvaltaan, mutta lapsi menehtyi bakteerien aiheuttamaan aivokalvon tulehdukseen.
Yhdysvaltojen "raamattuvyöhykkeellä" on osavaltioita, joissa viranomaiset eivät puutu näihin meidän mielestämme selviin lasten laiminlyönteihin. Eräs 14-vuotias tyttö pyysi opettajaltaan apua heikotuskohtauksiinsa ja lopulta karkasi kotoaan apua hakemaan. Viranomaiset palauttivat hänet uskovaiselle isälle. Tyttö kuoli kolmen päivän kuluttua puhjenneen umpisuolen seurauksena.
Kirjoittajat vaativat, että viranomaisten on otettava vakavasti lastenlääkäreiden yhdistyksen vaatimus kaikkien lasten sisällyttämisestä lastensuojelun piiriin. Vanhempien ja holhoojien uskonnolliset vakaumukset eivät oikeuta laiminlyöntejä. Kukaan ei saa toteuttaa omaa vakaumustaan toisen kustannuksella. Jos lapsi katsotaan yksilöksi hedelmöityksestä alkaen (kuten abortin vastustajat sanovat), on hän yksilönä oikeutettu yhteiskunnan antamaan turvaan.
Aikuiset ovat oikeutettuja laiminlyömään omat lääkkeensä ja hoitonsa ja silpomaan pippelinsä ja pimpsansa. Pikkulasten ruumiin ja hengen tulee olla koskematon.
Yhteiskunnan on taattava tämä koskemattomus, ei Jeesus, Jahve eikä Allah eikä mikään muukaan uskonvarainen olento oikeuta tämän säännön rikkomiseen.
ESKO LÄNSIMIES
© Esko Länsimies | Kävijöitä 993 kpl | Sivun latausaika: 0.004 sek (4.132 ms)