Etusivu   Esittely   Julkaisuluettelo   Artikkelit   Palaute  

Artikkelit

Keski-ikäisen miehen kuolemanvaara - ja siltä välttyminen
18.02.1999, Savon Sanomat
Kolumni

Keski-ikäisen miehen kuolemanvaara ja siltä välttyminen

Suomalainen 40-60 -vuotias mies oli vielä parikymmentä vuotta sitten huomattavan uhanalainen. Sydänkuolemien osalta johdimme tilastoja yhdessä englantilaisten kanssa. Monista seikoista johtuen tilanteemme on korjaantunut koko maailmankin mittakaavassa malliksi kelpaavalla tavalla.
Mutta terveellisten elämäntapojen puolesta tehtävä työ on aloitettava joka päivä uudestaan. Jokaisen pojasta aikuiseksi kypsyvän miespolven on opittava elämään tavalla, joka mahdollistaa mahdollisimman onnellisen elämän.
Terveyskasvatuksesta kiinnostuneet saivat uutta uskoa lontoolaisten lääkäreiden tutkimuksesta (Arch Intern Med, joulukuu 1998), jossa seurattiin 15 vuoden ajan 7 100 keski-ikäisen miehen elämänvaiheita. Seurannan alussa kellään näistä 40-59 -vuotiaasta miehestä ei ollut oireista sepelvaltimotautia, diabetesta tai aivoverenkierron häiriötä.
Lähtötilanteessa tutkittiin tavanomaiset terveystiedot, mutta mitään varsinaista elämäntapoihin kohdistuvaa neuvontaa tai hoitoa ei annettu. Seuranta-aikana kirjattiin muistiin kuolemat, ilmaantunut sokeritauti ja verenkiertoelimistön sairaus.
Seurannan aikana lähes 1 100 miestä menehtyi. Lisäksi noin tuhannelle ilmaantui diabetes tai verenkiertoelimistön tauti (sydän- tai aivoinfarkti). Tupakointi, huomattava ylipaino ja vähäinen liikunta osoittautuivat itsenäisiksi vaaratekijöiksi.
Miehellä, joka seurannan alussa ei tupakoinut, oli normaalipainoinen ja liikkui kohtuullisesti, oli lähes 90 prosentin todennäköisyys olla seurannan lopussa terve. Miehellä, joka poltti savukkeita, oli lihava eikä harrastanut liikuntaa, oli vain 42 prosentin todennäköisyys olla terve.
Eli kääntäen, tupakoimattomuus, normaalipainoisuus ja liikunnallisesti aktiivinen elämäntapa lisäsivät terveenä pysymisen todennäköisyyden kaksinkertaiseksi!
Kohtuullinen alkoholinkäyttö suojasi jonkin verran vakavimmilta sairauksilta, mutta tutkijoiden mukaan vaikutus oli vähäinen muihin elämäntapa muuttujiin verrattuna.
He eivät nähneet mahdolliseksi tämän tutkimuksen perusteella suositella raittiin tai satunnaisesti lasia kallistavan
lisäävän alkoholinkäyttöään.
Suomessa on harmittavana tapana tarrautua lillukanvarsiin ja jättää todelliset ongelmat huomaamatta. Muutaman kymmenen nuoren kuolema huumeiden käytön yhteydessä aiheuttaa valtakunnallisen hälytystilan, mutta satojen tuhansien nuorten ajautuminen nikotiini-huumeriippuvuuteen ja siitä seuraavaan useaan tuhanteen ennenaikaiseen kuolemaan vuosittain tunnutaan hyväksyvän luonnonlain kaltaisena ilmiönä.
Posti painatti vuoden vaihteessa erään kuolemankauppiaan kunniaksi postimerkin. Niin Mika Häkkinen kuin Tommi Mäkinenkin ovat sata kertaa vaarallisempia kansamme terveydelle, kuin kymmenet tai sadat huumeita tyrkyttävät kauppiaat yhteensä. Meidät on median voimin aivopesty. Suomen lipun ja Maamme-laulun sävelien turvin painetaan nuorisomme aivoihin leimautumista MarIboro-kulttuurin hyväksyjiksi. Kuvottavaa.
© Esko Länsimies | Kävijöitä 3282 kpl | Sivun latausaika: 0.001 sek (1.172 ms)