Artikkelit
KYKS:n menot vain viidennes viinalaskusta
17.10.1983, Savon Sanomat
KYKS:n kuntalaskutuksen vertailu eräisiin muihin kulutusmenoihin
KYKS:n menot vain viidennes viinalaskusta
Kun KYKS:n kunnille aiheuttamat menot jaetaan kunkin kunnan asukasmäärällä, nähdään, että eniten KYKS:sta maksaa kuopiolainen, keskimäärin 712 mk vuodessa ja vähiten varkautelainen, vain 221 mk vuodessa.
Keskimäärin Kuopion läänissä asuva ihminen maksaa 452 mk vuonna 1984, eli 1 mk ja 23 penniä päivässä. Kun tämä suhteutetaan keskimääräisen nelihenkisen perheen muihin menoihin ja maksuihin, päädytään kiintoisiin näkymiin. Kuopion läänin asukas käyttää kunnallisverostaan vain 8,5 % KYKS:n ylläpitämiseen ja maksaa kirkollisveroa miltei yhtä paljon kuin KYKS:n aiheuttamat menot ovat. Kummasta on enempi apua ja hyötyä tässä ja nyt? Ja kahdeksan perjantaipullon ostamatta jättäminen vuoden aikana merkitsee samaa kuin koko KYKS:n aiheuttama taakka keskivertoperheelle!
Itäsuomalaiset ovat saaneet maan halvinta sairaalahoitoa aina vuoteen 1982. Kun hoito nyt alkaa saavuttaa laadultaan maamme muut osat, on varauduttava myös siihen, että se maksaa. Palosta ei kuitenkaan ole kysymys. Kunnallisveron käyttökohteissa lienee enempi säästämistä muualla kuin tuossa vaivaisessa 8,5 %:ssa, josta KYKS:n kohdalla on kysymys vuonna 1984.
Eräitä kuntalaisten menoja päivää kohden keskimäärin Kuopion läänissä 1984:
mk/pv/henk. mk/perh./ph
Kunnallisvero 14:50 58 mk
X
Alkohol. ost. 5:60 22 mk
KYKS:n menot(kuntien os.) 1:23 5 mk
Maksettu kirk.vero 1:10 4:40
KYKS:sta kunnille vuonna 1984 koituvat menot jaettuna kuntien asukasluvulla eli mitä KYKS maksaa keskivertokuntalaiselle?:
Kuopio 712, Vehmersalmi 630, Varpaisjärvi 493, Siilinjärvi 487, Tervo 485, Karttula 462, Maaninka 425, Tuusniemi 421, Suonenjoki 421, Kaavi 420, Vesanto 410, Juankoski 401, Lapinlahti 379, Nilsiä 374, Leppävirta 371, Rautalampi 370, Keitele 362, Rautavaara 359, Pielavesi 337, Sonkajärvi 277, Kiuruvesi 271, Vieremä 251, Iisalmi 227, Varkaus 221. Keskimäärin 452 mk/ Kuopion läänin asukas v. 1984, eli 1:23/ päivä.
ESKO LÄNSIMIES