Artikkelit

Hedelmöityshoitoja säänneltävä paremmin

Suomessa vanhemmaksi tuleminen on mahdollista monen eri keinon avulla. Yleisin on luomuvanhemmuus eli tavanomaisesti sukupuoliyhdynnän avulla käynnistyvä raskaus ja vanhemmaksi tuleminen. Tällä tavalla tapahtuvassa vanhemmaksi tulemisessa ei vaadita viranomaisen suostumusta eikä asiantuntijoiden apua. Suuri osa syntyvistä lapsista on toivottuja ja häntä hoitavat vanhemmat vastuullisia ja vahvoja. Osa syntyvistä lapsista ei ole toivottuja eivätkä vanhemmat ole kykeneviä hänestä huolehtimaan.
Vanhemmuus adoption avulla edellyttää laajoja ja perinpohjaisia arviointeja vanhemmiksi haluavien psyko-sosio-ekonomisesta valmiudesta. Ja silti asiat voivat mennä pieleen.
Keinoalkuiseen hedelmöitymiseen (”koeputkihedelmöitykseen”) tarvitaan yleensä asiantuntijan apua. Tätä toimintaa säätelemään on yritetty – tuloksetta - laatia lakeja jo parinkymmenen vuoden ajan. Tämä toiminta tapahtuu suurimmalta osalta julkisen sektorin sairaaloiden ulkopuolella yksityisissä hedelmällisyysklinikoissa.

Tarkastelen seuraavassa niitä ongelmia, mitä keinoalkuisesta hedelmöityshoidosta puuttuva lainsäädäntö ja tämän toiminnan kaupallisuus tuovat tullessaan. Toiminnan taloudellinen hyöty jää yrittäjälle, mutta kaikki taloudelliset taakat ovat yhteiskunnalla. Hoidoista koituvien haittojen hoito ja hoitojen aiheuttamat poissaolot työstä, raskaus- ja aborttikomplikaatioiden hoitaminen, keskosten hoitaminen.
Vanhemmaksi pyrkivien ominaisuuksia ja kelpoisuutta ei arvioida yhtä perusteellisesti, kuin adoptiossa. Kaupallisessa toiminnassa perimmäinen vaikutin on voiton tuottaminen omistajalle. Maksava asiakas on tässäkin toiminnassa oikeassa. Koska vanhemmuuden kriteereitä ei ole lainsäädännössä määritelty, on mahdollista yrittää raskaaksi tulemista silloinkin, kun se biologisesti ei enää olisi mahdollista.
Tästä ”luonnottomuudesta” on seurannut, että monen yrityksen jälkeen käynnistyneet raskaudet ovat päättyneet ennenaikaiseen synnytykseen. Näin syntyneiden keskosten hoitaminen vaatii useiden ylimääräisten henkilöiden palkkaamisen jo muutenkin taloudellisissa ongelmissa kärventyviin sairaaloihin.
Useassa selvityksessä on todettu, että avustetun raskaaksi tulon myötä syntyneillä lapsilla on ollut ”luomulapsia” enemmän esimerkiksi koulunkäyntivaikeuksia. Kenen onnea ja etua tämän kaupallisen liiketoiminnan avulla siis edistetään, vanhempien vai syntyvän lapsen?

Eettisesti suurimpana ongelmana näen alkion valinnan ennen kohtuun istuttamista. Nykyisin on mahdollista määrittää sukusolujen yhdistämisen myötä muodostuneiden alkioiden soluista geneettinen koodi ja sen jälkeen valita alkioista sopivin sijoitettavaksi tulevan äidin kohtuun (preimplantaatio testaus). Tätäkään valitsemista ohjaavaa säädöstöä ei ole olemassa, vaan yksityiset liikelaitokset voivat aivan vapaasti toteuttaa omia tai asiakkaidensa pyrkimyksiä. Yleisesti hyväksyttävää lienee se, että nopeasti ja varhain kuoleman aiheuttavan perinnöllisen ominaisuuden omaavan alkion voi jättää siirtämättä kohtuun. Mutta kuinka tulee suhtautua alkion sellaiseen ominaisuuteen (”vikaan”), joka ilmaantuu vasta 40 vuoden ikäisenä? Valitaanko se alkio, jolla on parhaiten sairaan sisaruksen kaltaiset ominaisuudet, jotta syntyvää lasta voidaan käyttää sairaalle sisarukselle tehtävässä elinsiirrossa? Joko yksityiset klinikat toteuttavat koti- ja ulkomaisten maksavien asiakkaidensa toiveita alkioiden suotuisien ominaisuuksien suhteen? Ovatko lainlaatijoilla jo nyt myöhässä?

Adoption avulla vanhemmiksi pyrkivien ja keinohedelmöityshoitoja ostavien vanhemmaksi pyrkivien tulisi olla samassa asemassa. Alkion valinnan myötä etu on olemassa myös luomuhedelmöityksen avulla vanhemmiksi tuleviin.
Pidän myös hedelmällisyysklinikoiden tapaa hankkia munasolujen luovuttajia esimerkiksi opiskelijoiden luennoilla kiertävien mainoslehtisten avulla arveluttava ja vähintäänkin huonoa makua osoittava.

Suomessa kaupallisten hedelmällisyysklinikoiden toiminta on keskimäärin hyvää ja eettisesti kelvollista, esimerkiksi käytettävissä olevien tilastojen mukaan implantoitavien alkioiden määrä yhtä hoitoyritystä kohden on alhaisimpia niistä maista, joista tilastoja on saatavissa. Olen varma siitä, että tätä toimintaa säätelevän lainsäädännön mahdollisimman nopea valmistuminen on kaikkien edun mukaista – ei vähiten hedelmällisyysklinikoiden.

Monissa yhteyksissä meillä Suomessa on todettu, että lääketieteen eettisistä kysymyksistä pitää keskustella. Edellä olen nostanut lääketieteen piiristä esiin hyvin rajatun alueen. Jo tästäkin näyttää kumpuavan valtava määrä keskusteltavaa.

Esko Länsimies
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan puheenjohtaja
Esko.lansimies@kuopio.pp.fi