Artikkelit
Poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kuntien maksettaviksi?
04.04.2003, Suomen Lääkärilehti, 58: 1693 - 1694, 2003
Peruspalveluministeri Biaudet'n ja Kuntaliiton toimitusjohtaja Parjanteen ohjekirjeen kritiikkiä.
Lipposen toisen hallituskauden lähestyessä loppuaan (maaliskuun 3. päivänä kuluvaa vuotta) peruspalveluministeri Eva Biaudet lähetti kirjeen Suomen sairaaloille. Näin tapahtui Risto Parjanteen ollessa Kuntaliiton toimitusjohtajana ja kirjeen toisena allekirjoittajana. Kirjeessä he näkivät välttämättömäksi tuoda esille sen, että (uskonnollisista syistä tehtäviä) ympärileikkauksia olisi syytä tehdä myös julkisessa terveydenhuollossa.
Esitän kritiikkiä kirjeen yksityiskohdista ja lopuksi tuon esille yleisemmän huolen ihmisoikeuksista ja yhteiskunnan perustuslaillisista velvoitteista heikoimpien jäsentensä suojelemisesta.
Kirje on otsikoitu ”Poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus” ja alussa todetaan että, maassamme tehdään noin 100 tällaista leikkausta vuodessa ja että näissä on kysymys juutalaisuuteen ja islamin uskoon liittyvästä toimenpiteestä. Todellisuudessa ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia on kolme eri muotoa:
1) rutiininomainen synnytyslaitoksessa tehtävä ympärileikkaus. Näin menetellään valtaosassa Yhdysvalloissa syntyvien poikavauvojen kohdalla siis ilman uskonnosta kumpuavaa velvoitetta. Näitä leikkauksia tehdään pelkästään USA:ssa noin yksi miljoona vuosittain, vaikka pohjois-amerikkalaiset lastenlääkärijärjestöt toimenpidettä vastustavat.
2) juutalaisuuteen liittyvä ympärileikkaus tehdään (pääsääntöisesti) kahdeksantena päivänä pojan syntymästä.
3) islamilaisille pojille leikkaus tehdään eri maissa vaihtelevan käytännön mukaan muutaman vuoden ikäisestä viimeistään murrosiän kynnyksellä.
Miksi muuten viranomaiset eivät edellytä näiden vauvoille ja lapsille tehtävien toimenpiteiden kirjaamista toimenpiderekisteriin. Kyllä tämän yhteiskunnan ”konsuleiden” on tiedettävä, kuka terveitä siittimiä silpoo ja kenen siittimiä on silvottu. Jos kaiken maailman hipelijöitä etsitään poliisikoirien kanssa, niin eikö nämä veitsillä leikkelevät pitäisi kirjata!
Kirjeessä todetaan – aivan oikein – että ”rituaalisesta ympärileikkauksesta ei ole osoitettavissa erityistä terveydellistä hyötyä, mutta että asianmukaisissa olosuhteissa suoritettuna komplikaatioriski on kuitenkin vähäinen.” Varhaiset ja myöhäiset riskit ovat kuitenkin olemassa aina sairaalainfektioista peniksen amputaatioon saakka. Yksilölle koituva haitta on yleensä suuri, koko loppu elämään vaikuttava. Siksi toimenpidettä, jolle ei ole indikaatiota, ei tule tehdä.
Kirjeen loppupuolella Biaudet ja Parjanne esittävät, että leikkaukseen kutsutaan ”normaalin jonojärjestelmän kautta.” Tämä osoittaa asian täydellistä ymmärtämättömyyttä, sillä juutalainen rituaalileikkaus tehdään lapsen syntymäpäivän mukaisesti eikä päiväkirurgisen yksikön jonotusnumerolla ja yhdysvaltalainen rutiinileikkaus tehdään suoraan synnytyslaitoksella. Islamilaisen käytännön mukaiset ympärileikkaukset voitaneen ajoittaa jonotuksen mukaan – elleivät muut rituaaliajat muuta määrää.
Lopuksi Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto asettuvat sille kannalle, että koska selkeä normisto tässä asiassa puuttuu, olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin ”erillisen lainsäädännön aikaansaamiseksi (ympärileikkaus-asiassa).” Tässä olen samaa mieltä Biaudetin ja Parjanteen kanssa.
Rituaalisia ympärileikkauksia on puolusteltu - paitsi uskonnollisilla määräyksillä - myös sosiaali-adekvanssin käsitteellä. Sillä tarkoitetaan etnisyyden, iän tai muun lajittelevan tekijän mukaiseen ryhmään liittymisen ja kuulumisen edellytyksenä olevan normin täyttämistä. Tässä tapauksessa siis juutalaisella (islamilaisella) pojalla ei saa olla esinahkaa (tai se on poistettava initiaatioriitin mukaisesti).
Lääketiedettä on käytetty ja käytetään sosiaaliadekvanssin saavuttamiseksi (esteettinen kirurgia, kasvuhormoni lyhytkasvuisilla, hedelmöityshoito lapsettomilla, laihdutuslääkkeet jne). Näissä tapauksissa lääkärit harkitsevat ja toimenpiteen tai hoidon kohteena on täysivaltainen kansalainen, jonka päätös tapahtuu riittävän tiedon saamisen jälkeen vapaaehtoisesti (informed consent). Rituaaliset ja rutiininomaiset poikalasten ympärileikkaukset tehdään ilman autonomiaa ja ovat siis epäeettisiä eikä lääkäreiden tulisi niitä tehdä.
Mielestäni ministeri Biaudet’n ja toimitusjohtaja Parjanteen allekirjoittamaa ohjekirjettä ei tule noudattaa ennen kuin Eduskunta on saanut aikaan lain, jonka laatimisen yhteydessä punnitaan yhteiskunnan velvollisuus suojella heikoimpia jäseniään ja vanhempien oikeus lastensa ruumiillisen koskemattomuuden rikkomiseen. Eduskunnan oikeusasiamies R-L Paunio ja muut oikeusoppineet ovat jo vuosia sitten todenneet, että tämän laillisuusvertailun tekemiseen on oikeus vain Suomen Eduskunnalla. Rajojemme ja käsityskykymme ulkopuolelta tuota vertailua ei voida tehdä.
Esko Länsimies, professori
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan puheenjohtaja
www.lansimies.net
Esitän kritiikkiä kirjeen yksityiskohdista ja lopuksi tuon esille yleisemmän huolen ihmisoikeuksista ja yhteiskunnan perustuslaillisista velvoitteista heikoimpien jäsentensä suojelemisesta.
Kirje on otsikoitu ”Poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus” ja alussa todetaan että, maassamme tehdään noin 100 tällaista leikkausta vuodessa ja että näissä on kysymys juutalaisuuteen ja islamin uskoon liittyvästä toimenpiteestä. Todellisuudessa ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia on kolme eri muotoa:
1) rutiininomainen synnytyslaitoksessa tehtävä ympärileikkaus. Näin menetellään valtaosassa Yhdysvalloissa syntyvien poikavauvojen kohdalla siis ilman uskonnosta kumpuavaa velvoitetta. Näitä leikkauksia tehdään pelkästään USA:ssa noin yksi miljoona vuosittain, vaikka pohjois-amerikkalaiset lastenlääkärijärjestöt toimenpidettä vastustavat.
2) juutalaisuuteen liittyvä ympärileikkaus tehdään (pääsääntöisesti) kahdeksantena päivänä pojan syntymästä.
3) islamilaisille pojille leikkaus tehdään eri maissa vaihtelevan käytännön mukaan muutaman vuoden ikäisestä viimeistään murrosiän kynnyksellä.
Miksi muuten viranomaiset eivät edellytä näiden vauvoille ja lapsille tehtävien toimenpiteiden kirjaamista toimenpiderekisteriin. Kyllä tämän yhteiskunnan ”konsuleiden” on tiedettävä, kuka terveitä siittimiä silpoo ja kenen siittimiä on silvottu. Jos kaiken maailman hipelijöitä etsitään poliisikoirien kanssa, niin eikö nämä veitsillä leikkelevät pitäisi kirjata!
Kirjeessä todetaan – aivan oikein – että ”rituaalisesta ympärileikkauksesta ei ole osoitettavissa erityistä terveydellistä hyötyä, mutta että asianmukaisissa olosuhteissa suoritettuna komplikaatioriski on kuitenkin vähäinen.” Varhaiset ja myöhäiset riskit ovat kuitenkin olemassa aina sairaalainfektioista peniksen amputaatioon saakka. Yksilölle koituva haitta on yleensä suuri, koko loppu elämään vaikuttava. Siksi toimenpidettä, jolle ei ole indikaatiota, ei tule tehdä.
Kirjeen loppupuolella Biaudet ja Parjanne esittävät, että leikkaukseen kutsutaan ”normaalin jonojärjestelmän kautta.” Tämä osoittaa asian täydellistä ymmärtämättömyyttä, sillä juutalainen rituaalileikkaus tehdään lapsen syntymäpäivän mukaisesti eikä päiväkirurgisen yksikön jonotusnumerolla ja yhdysvaltalainen rutiinileikkaus tehdään suoraan synnytyslaitoksella. Islamilaisen käytännön mukaiset ympärileikkaukset voitaneen ajoittaa jonotuksen mukaan – elleivät muut rituaaliajat muuta määrää.
Lopuksi Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto asettuvat sille kannalle, että koska selkeä normisto tässä asiassa puuttuu, olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin ”erillisen lainsäädännön aikaansaamiseksi (ympärileikkaus-asiassa).” Tässä olen samaa mieltä Biaudetin ja Parjanteen kanssa.
Rituaalisia ympärileikkauksia on puolusteltu - paitsi uskonnollisilla määräyksillä - myös sosiaali-adekvanssin käsitteellä. Sillä tarkoitetaan etnisyyden, iän tai muun lajittelevan tekijän mukaiseen ryhmään liittymisen ja kuulumisen edellytyksenä olevan normin täyttämistä. Tässä tapauksessa siis juutalaisella (islamilaisella) pojalla ei saa olla esinahkaa (tai se on poistettava initiaatioriitin mukaisesti).
Lääketiedettä on käytetty ja käytetään sosiaaliadekvanssin saavuttamiseksi (esteettinen kirurgia, kasvuhormoni lyhytkasvuisilla, hedelmöityshoito lapsettomilla, laihdutuslääkkeet jne). Näissä tapauksissa lääkärit harkitsevat ja toimenpiteen tai hoidon kohteena on täysivaltainen kansalainen, jonka päätös tapahtuu riittävän tiedon saamisen jälkeen vapaaehtoisesti (informed consent). Rituaaliset ja rutiininomaiset poikalasten ympärileikkaukset tehdään ilman autonomiaa ja ovat siis epäeettisiä eikä lääkäreiden tulisi niitä tehdä.
Mielestäni ministeri Biaudet’n ja toimitusjohtaja Parjanteen allekirjoittamaa ohjekirjettä ei tule noudattaa ennen kuin Eduskunta on saanut aikaan lain, jonka laatimisen yhteydessä punnitaan yhteiskunnan velvollisuus suojella heikoimpia jäseniään ja vanhempien oikeus lastensa ruumiillisen koskemattomuuden rikkomiseen. Eduskunnan oikeusasiamies R-L Paunio ja muut oikeusoppineet ovat jo vuosia sitten todenneet, että tämän laillisuusvertailun tekemiseen on oikeus vain Suomen Eduskunnalla. Rajojemme ja käsityskykymme ulkopuolelta tuota vertailua ei voida tehdä.
Esko Länsimies, professori
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan puheenjohtaja
www.lansimies.net