Artikkelit
Tyttö poikalyseossa
28.08.2005, Itä-Savo
Kirja-arviointi kollega Heli Järvisen esikoiskirjasta 'Savonlinnaan karkotettu.' Kuvaus Savonlinnan Lyseon vuoden 1959 ylioppilasluokan valmistautumisesta kirjoituksiin
Tyttö poikalyseossa
Helinä Kaukinen:
Savonlinnaan karkotettu.
Enostone, 2005
136 sivua
Savonlinnan lyseo oli vielä 1950-luvulla poikakoulu, jossa lukioluokilla oli muutamia tyttöjä. Kaupungissa oli vain 8-luokkainen lyseo ja 9-luokkainen tyttökoulu. Lähinnä kielivalinnoista johtuen ympäristöpitäjien keskikouluista tulevien ja kaupunkiin muuttaneiden perheiden nuorten naisten oli tultava testosteronille tuoksahtavaan, ahtaaseen poikakouluun. Voin kuvitella, että aikuistumisen vaikeus ja irtaantuminen entisestä koulusta ja toveripiiristä yhdistettynä poikakoulun kulttuuriin on ollut vaikeaa tässä esiteltävän kirjan päähenkilölle.
Vuonna 1959 ylioppilaiksi valmistui 26 poikaa ja kuusi tyttöä. Esikoiskirjailija Helinä Kaukinen on turkulainen lääkäri, jonka lapsuuden ystävä oli yksi näistä kuudesta tytöstä. Kirjassa hänen nimensä on Liisa. Hän joutui tulemaan Savonlinnaan ja Lyseoon lukion toiselle luokalle upseeri-isänsä komennuksen myötä. Liisa koetti lievittää tuskaansa lähettämällä pitkiä ja perusteellisia kirjeitä taajaan Turkuun jääneelle Tuuliaksi nimitetylle ystävättärelleen. Nämä kirjeet säilyivät ja löytyivät noin 40 vuotta niiden kirjoittamisesta - ja vuosia ne lähettäneen Liisan varhaisen kuoleman jälkeen.
Kollega Helinä Kaukinen halusi tallentaa ystävänsä muiston. Näiden kirjeiden kuvaamasta reilun vuoden mittaisesta kiihkeästä ajasta tuli tässä esiteltävä, vastikään ilmestynyt kirja 'Savonlinnaan karkotettu.' Me Liisan luokkatoverit alamme olla jo eläkeiässä, luokkakokouksissakin on yhä vaikeampaa tunnistaa toisiamme - liekö vika tunnistajissa vai tunnistettavissa? Kirjeistä laadittu kirja antaa varsin hyvän - joskin tietenkin hyvin subjektiivisen - kuvan siitä, millaista lukioaika pienessä kaupungissa oli silloin, kun James Dean ja Elvis avasivat ikkunan kokonaan toisenlaiseen maailmaan.
Kirjasta tunnistaa silloisista opettajista Veikko Ervolan, Edvin Åbergin, Emil Pylkkäsen ja monet muut. Liisan ensimmäiset katkerat arviot Savonlinnasta ja sen henkisestä tilasta muuttuvat tutustumisen ja kotiutumisen myötä arvostaviksi. Jotkut kuvaukset koulutovereista ovat erinomaisen teräviä ja onnistuneita - osa taas ei - mutta jokainen meistä näkee läheisensä subjektiivisesti ja siis oikein.
Kirjan kertomukset Tyttökoulun ja Lyseon oppilaskuntien (ja ehkä opettajienkin?) välisistä jännitteistä palauttivat mieleen monta muistoa, sillä olin itse noissa tapahtumissa vahvasti mukana. Kun Lyseon abiturientit juhlivat penkkareitaan Rauhalinnassa rehtori Ervolan valvonnassa, Tyttökoulun abiluokkalaiset menivät linja-autoilla Jyväskylään! Liisa totesi, että saipahan kerrankin tanssia riittävästi!
Helinä Kaukinen on tehnyt kiitoksen ansaitsevan teon tallentaessaan kiinnostavan kertomuksen nuoren naisen kapinasta ja jonkinlaisesta kypsymisestä - tai ainakin välttämättömyyden hyväksymisestä. Muualta tulleen lyhyt kokemus Savonlinnasta lähes 50 vuotta sitten on hyvin henkilökohtainen eikä varmastikaan yleistettävissä. Mutta sitähän kirjallisuus on - yksityisen kautta hahmottuu yleinen.
Esko Länsimies
Kuopio
Kirjoittaja on Savonlinnan lyseon ylioppilas vuodelta 1959 ja emeritus-professori.
Helinä Kaukinen:
Savonlinnaan karkotettu.
Enostone, 2005
136 sivua
Savonlinnan lyseo oli vielä 1950-luvulla poikakoulu, jossa lukioluokilla oli muutamia tyttöjä. Kaupungissa oli vain 8-luokkainen lyseo ja 9-luokkainen tyttökoulu. Lähinnä kielivalinnoista johtuen ympäristöpitäjien keskikouluista tulevien ja kaupunkiin muuttaneiden perheiden nuorten naisten oli tultava testosteronille tuoksahtavaan, ahtaaseen poikakouluun. Voin kuvitella, että aikuistumisen vaikeus ja irtaantuminen entisestä koulusta ja toveripiiristä yhdistettynä poikakoulun kulttuuriin on ollut vaikeaa tässä esiteltävän kirjan päähenkilölle.
Vuonna 1959 ylioppilaiksi valmistui 26 poikaa ja kuusi tyttöä. Esikoiskirjailija Helinä Kaukinen on turkulainen lääkäri, jonka lapsuuden ystävä oli yksi näistä kuudesta tytöstä. Kirjassa hänen nimensä on Liisa. Hän joutui tulemaan Savonlinnaan ja Lyseoon lukion toiselle luokalle upseeri-isänsä komennuksen myötä. Liisa koetti lievittää tuskaansa lähettämällä pitkiä ja perusteellisia kirjeitä taajaan Turkuun jääneelle Tuuliaksi nimitetylle ystävättärelleen. Nämä kirjeet säilyivät ja löytyivät noin 40 vuotta niiden kirjoittamisesta - ja vuosia ne lähettäneen Liisan varhaisen kuoleman jälkeen.
Kollega Helinä Kaukinen halusi tallentaa ystävänsä muiston. Näiden kirjeiden kuvaamasta reilun vuoden mittaisesta kiihkeästä ajasta tuli tässä esiteltävä, vastikään ilmestynyt kirja 'Savonlinnaan karkotettu.' Me Liisan luokkatoverit alamme olla jo eläkeiässä, luokkakokouksissakin on yhä vaikeampaa tunnistaa toisiamme - liekö vika tunnistajissa vai tunnistettavissa? Kirjeistä laadittu kirja antaa varsin hyvän - joskin tietenkin hyvin subjektiivisen - kuvan siitä, millaista lukioaika pienessä kaupungissa oli silloin, kun James Dean ja Elvis avasivat ikkunan kokonaan toisenlaiseen maailmaan.
Kirjasta tunnistaa silloisista opettajista Veikko Ervolan, Edvin Åbergin, Emil Pylkkäsen ja monet muut. Liisan ensimmäiset katkerat arviot Savonlinnasta ja sen henkisestä tilasta muuttuvat tutustumisen ja kotiutumisen myötä arvostaviksi. Jotkut kuvaukset koulutovereista ovat erinomaisen teräviä ja onnistuneita - osa taas ei - mutta jokainen meistä näkee läheisensä subjektiivisesti ja siis oikein.
Kirjan kertomukset Tyttökoulun ja Lyseon oppilaskuntien (ja ehkä opettajienkin?) välisistä jännitteistä palauttivat mieleen monta muistoa, sillä olin itse noissa tapahtumissa vahvasti mukana. Kun Lyseon abiturientit juhlivat penkkareitaan Rauhalinnassa rehtori Ervolan valvonnassa, Tyttökoulun abiluokkalaiset menivät linja-autoilla Jyväskylään! Liisa totesi, että saipahan kerrankin tanssia riittävästi!
Helinä Kaukinen on tehnyt kiitoksen ansaitsevan teon tallentaessaan kiinnostavan kertomuksen nuoren naisen kapinasta ja jonkinlaisesta kypsymisestä - tai ainakin välttämättömyyden hyväksymisestä. Muualta tulleen lyhyt kokemus Savonlinnasta lähes 50 vuotta sitten on hyvin henkilökohtainen eikä varmastikaan yleistettävissä. Mutta sitähän kirjallisuus on - yksityisen kautta hahmottuu yleinen.
Esko Länsimies
Kuopio
Kirjoittaja on Savonlinnan lyseon ylioppilas vuodelta 1959 ja emeritus-professori.