Artikkelit
Voiko sotarikoksen avulla saatua tietoa käyttää hyväksi?
08.04.2006, Helsingin Sanomat, mielipide
Sädealtistuksen ja syöpään sairastumisen välillä olevan korrelaation ja mahdollisen kausaliteetin tieto perustuu pääosin Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettujen pommien vaikutuksien huolelliseen seurantaan. Kyseessä oli kuitenkin sotarikokseksi luokiteltava tarkoituksellinen teko - ja siksi Nürnbergin tuomion mukaan tuomittava eikä sitä tietoa saisi käyttää.
Voiko sotarikoksen avulla saatua tietoa käyttää hyödyksi?
Helsingin Sanomat, 8.4.2006
Kun valmistaudumme muistamaan Tshornobylin turmaa 20 vuotta sitten, on virinnyt keskustelu siitä, oliko Yhdysvaltojen Hiroshimassa ja Nagasakissa räjäyttämät pommit välttämättömiä vai turhia.
Mielipidesivulla (HS 2.4.) Kalle Salminen totesi, että pommien räjäytykset eivät olleet välttämättömiä, vaikka "paljon analysoitavaa ja testattavaa saatiin." Hän luettelee myös välittömästi ja muutaman vuoden aikana säteilyn seurauksiin kuolleiden ihmisten lukumäärät.
Yhdysvaltain armeija oli varautunut tehokkaasti mittaamaan radioaktiivisuuden laskeumat ja kirjaamaan ihmisille koiotuneet tuhot. Nämä huolelliset vahingonkirjaukset ja seuranneiden vuosikymmenien aikana kirjatut syöpäkuolemat muodostavat tietokannan, jonka mukaan edelleenkin määritellään ionisoivan säteilyn vaarallisuus ihmiselle.
Viimeksi päättyvän talven aikana on julkaistu hyvin laaja ydinvoimaloiden työntekijöiden sädealtistuksen ja heidän syöpään sairastumisensa välinen laskelma. Japanissa vuoden 1945 jälkeen kerätyt tiedot ovat näissä laskelmissa edelleen se aineisto, johon verrataan.
Lääketieteen etiikassa pidetään Nürnbergin oikeudenkäynnin tuomioita sitovina ja oikeusnormina. Tässä Yhdysvaltojen johdolla toteutetussa prosessissa päätettiin, että sotarikoksen ja ihmisoikeusrikoksen avulla saatua lääketieteellistä tietoa ei voida käyttää hyväksi.
Kun tiedon keräämistapa oli epäeettinen, ei kokeesta saatava tietokaan voinut olla totuudellinen. Näin esimerkiksi suuri määrä alilämpöisyyden ja hapenpuutteen ihmiskokeiden tuloksia hyljättiin (ainakin virallisesti).
Olen aikaisemminkin kysynyt, tulisiko myös sodan voittajien sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä kohtaan suhtautua samoin, kuin sodassa hävinneiden tekoihin on suhtauduttu.
Jos hyväksymme sen logiikan, että rikos on rikos - tekipä sen herra tai orja, voittaja tai hävinnyt - niin emme saisi käyttää säteilyn vaarojen rajaamiseen tai haitan sietämiseen tietoja, jotka on saatu sotarikoksen (eli Hiroshiman ja Nagasakin ydinräjäytysten) avulla.
Esko Länsimies
professori emeritus
Kuopio
Helsingin Sanomat, 8.4.2006
Kun valmistaudumme muistamaan Tshornobylin turmaa 20 vuotta sitten, on virinnyt keskustelu siitä, oliko Yhdysvaltojen Hiroshimassa ja Nagasakissa räjäyttämät pommit välttämättömiä vai turhia.
Mielipidesivulla (HS 2.4.) Kalle Salminen totesi, että pommien räjäytykset eivät olleet välttämättömiä, vaikka "paljon analysoitavaa ja testattavaa saatiin." Hän luettelee myös välittömästi ja muutaman vuoden aikana säteilyn seurauksiin kuolleiden ihmisten lukumäärät.
Yhdysvaltain armeija oli varautunut tehokkaasti mittaamaan radioaktiivisuuden laskeumat ja kirjaamaan ihmisille koiotuneet tuhot. Nämä huolelliset vahingonkirjaukset ja seuranneiden vuosikymmenien aikana kirjatut syöpäkuolemat muodostavat tietokannan, jonka mukaan edelleenkin määritellään ionisoivan säteilyn vaarallisuus ihmiselle.
Viimeksi päättyvän talven aikana on julkaistu hyvin laaja ydinvoimaloiden työntekijöiden sädealtistuksen ja heidän syöpään sairastumisensa välinen laskelma. Japanissa vuoden 1945 jälkeen kerätyt tiedot ovat näissä laskelmissa edelleen se aineisto, johon verrataan.
Lääketieteen etiikassa pidetään Nürnbergin oikeudenkäynnin tuomioita sitovina ja oikeusnormina. Tässä Yhdysvaltojen johdolla toteutetussa prosessissa päätettiin, että sotarikoksen ja ihmisoikeusrikoksen avulla saatua lääketieteellistä tietoa ei voida käyttää hyväksi.
Kun tiedon keräämistapa oli epäeettinen, ei kokeesta saatava tietokaan voinut olla totuudellinen. Näin esimerkiksi suuri määrä alilämpöisyyden ja hapenpuutteen ihmiskokeiden tuloksia hyljättiin (ainakin virallisesti).
Olen aikaisemminkin kysynyt, tulisiko myös sodan voittajien sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä kohtaan suhtautua samoin, kuin sodassa hävinneiden tekoihin on suhtauduttu.
Jos hyväksymme sen logiikan, että rikos on rikos - tekipä sen herra tai orja, voittaja tai hävinnyt - niin emme saisi käyttää säteilyn vaarojen rajaamiseen tai haitan sietämiseen tietoja, jotka on saatu sotarikoksen (eli Hiroshiman ja Nagasakin ydinräjäytysten) avulla.
Esko Länsimies
professori emeritus
Kuopio