Artikkelit
Onko olemassa myös hyödytöntä liikuntaa?
18.09.2006, Suomen Lääkärilehti 61: 3197, 2006
Pohdin liikunnan eri muodoista käytettyjä nimityksiä: työliikunta, vapaa-ajan liikunta, hyötyliikunta. Jos on hyötyliikuntaa, niin mikä on hyödytöntä liikuntaa?
Onko olemassa myös hyödytöntä liikuntaa?
Yli 40 vuotta sitten TYKSin kirurgian klinikan röntgenmeetingin jälkeen professori Klossner tokaisi nuorille apulaislääkäreille ja amanuensseille: "Muistakaa pojat säästää sydäntänne!" kun nämä lähtivät juoksemaan portaita aamukierrolle ja leikkaussaliin.
Liikuntaohjeet liitettiin fysiologian ja kliinisen fysiologian opetukseen Kuopiossa jo 1970-luvun puolivälissä, aivan ensimmäisistä kursseista alkaen. Opiskelijoille siis opetettiin, kuinka liikuntaohjeita tuli antaa osana potilaiden hoitoa. Liikuntareseptin piti sisältää lääkehoidon tapaan liikunnan laji, vuorokausiannos, kesto ja tiedot sivuvaikutuksista.
Tuolloin kansalaisista ja siis potilaistakin hyvin suuri osa oli ruumiillisen työn tekijöitä. Aloittaessaan suuret epidemiologiset väestötutkimukset Martti J. Karvonen ja monet muut koettivat huolellisesti eritellä työssä tapahtuvan fyysisen kuormituksen ja vapaa-ajan liikunnan. Työn kuormittavuutta koetettiin arvioida sen keston, hengästymisen, sykevasteen ja monen muun mitattavan tai subjektiivisen luokituksen avulla.
Nyt kansalaisista vain pieni osa joutuu käyttämään lihaksiaan ansiotyössä. Samalla tutkimus on voinut osoittaa, että fyysinen kuormitus, elimistön kuormittaminen, on terveyden säilyttämisen ja sairauden aiheuttamien poikkeavuuksien korjaamisen välttämätön osa. Terveydenhuoltohenkilöstön ongelmaksi on tullut se, miten kannustaa potilaita pysyvään elämäntapamuutokseen, jossa liikunta olisi merkittävä ja oleellinen osa arkea. Epämiellyttävän makuinen lääke on pakattava suloiseen pakettiin ja markkinoitava keinoksi kauneuteen ja menestykseen.
Kenties tämä ajatus on ollut kirjoittajilla, jotka vastikään Lääkärilehdessä käyttivät termiä hyötyliikunta suositellessaan kahden tunnin viikottaista kävelyä aivojen ikääntymsitä jarruttavana keinona (1). "Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista" sanoi Kettu ystävälleen Pikku Prinssille. Aikoinaan hyötyliikuntaa oli se liikunta, josta koitui näkyvää hyötyä (lumenluonti, marjojen poiminta). Liikunta, josta ei ollut näkyvää hyötyä oli jotenkin omituista - golf ja sauvakävely tästä ehkä selkeimpänä esimerkkinä.
Näyttää siltä, että kaikki elimistööämme kuormittava liikunta on hyödyllistä mielen ja ruumiin terveydelle, kunhan kohtuullisuus ja järki ovat mukana. Voimme kenties unohtaa kaikki liikunnan lisämääreet ja käyttää vain sitä kansalaisille ja potilaille suosituksia antaessamme.
Sillä jos on olemassa hyötyliikuntaa, niin silloin on oltava myös hyödytöntä liikuntaa. Ehkäpä sellainen löytyy, jos otamme kokonaisvaltaisen edullisuuden arvioinnin kriteeriksi ekologisen kestävyyden. Varmaankin laskettelu, vesihiihto ja golf putoavat pois liikuntareseptin farmakopeasta (exercopea?).
Kirjallisuutta
1. Pulliainen V, Hänninen T, Kuikka P, Erkinjuntti T. Ikääntyvien aivojen terveys ja sairaus tietoyhteiskunnassa. Suom Lääkäril 2006; 61: 2961-6.
Esko Länsimies
esko@lansimies.fi
Yli 40 vuotta sitten TYKSin kirurgian klinikan röntgenmeetingin jälkeen professori Klossner tokaisi nuorille apulaislääkäreille ja amanuensseille: "Muistakaa pojat säästää sydäntänne!" kun nämä lähtivät juoksemaan portaita aamukierrolle ja leikkaussaliin.
Liikuntaohjeet liitettiin fysiologian ja kliinisen fysiologian opetukseen Kuopiossa jo 1970-luvun puolivälissä, aivan ensimmäisistä kursseista alkaen. Opiskelijoille siis opetettiin, kuinka liikuntaohjeita tuli antaa osana potilaiden hoitoa. Liikuntareseptin piti sisältää lääkehoidon tapaan liikunnan laji, vuorokausiannos, kesto ja tiedot sivuvaikutuksista.
Tuolloin kansalaisista ja siis potilaistakin hyvin suuri osa oli ruumiillisen työn tekijöitä. Aloittaessaan suuret epidemiologiset väestötutkimukset Martti J. Karvonen ja monet muut koettivat huolellisesti eritellä työssä tapahtuvan fyysisen kuormituksen ja vapaa-ajan liikunnan. Työn kuormittavuutta koetettiin arvioida sen keston, hengästymisen, sykevasteen ja monen muun mitattavan tai subjektiivisen luokituksen avulla.
Nyt kansalaisista vain pieni osa joutuu käyttämään lihaksiaan ansiotyössä. Samalla tutkimus on voinut osoittaa, että fyysinen kuormitus, elimistön kuormittaminen, on terveyden säilyttämisen ja sairauden aiheuttamien poikkeavuuksien korjaamisen välttämätön osa. Terveydenhuoltohenkilöstön ongelmaksi on tullut se, miten kannustaa potilaita pysyvään elämäntapamuutokseen, jossa liikunta olisi merkittävä ja oleellinen osa arkea. Epämiellyttävän makuinen lääke on pakattava suloiseen pakettiin ja markkinoitava keinoksi kauneuteen ja menestykseen.
Kenties tämä ajatus on ollut kirjoittajilla, jotka vastikään Lääkärilehdessä käyttivät termiä hyötyliikunta suositellessaan kahden tunnin viikottaista kävelyä aivojen ikääntymsitä jarruttavana keinona (1). "Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista" sanoi Kettu ystävälleen Pikku Prinssille. Aikoinaan hyötyliikuntaa oli se liikunta, josta koitui näkyvää hyötyä (lumenluonti, marjojen poiminta). Liikunta, josta ei ollut näkyvää hyötyä oli jotenkin omituista - golf ja sauvakävely tästä ehkä selkeimpänä esimerkkinä.
Näyttää siltä, että kaikki elimistööämme kuormittava liikunta on hyödyllistä mielen ja ruumiin terveydelle, kunhan kohtuullisuus ja järki ovat mukana. Voimme kenties unohtaa kaikki liikunnan lisämääreet ja käyttää vain sitä kansalaisille ja potilaille suosituksia antaessamme.
Sillä jos on olemassa hyötyliikuntaa, niin silloin on oltava myös hyödytöntä liikuntaa. Ehkäpä sellainen löytyy, jos otamme kokonaisvaltaisen edullisuuden arvioinnin kriteeriksi ekologisen kestävyyden. Varmaankin laskettelu, vesihiihto ja golf putoavat pois liikuntareseptin farmakopeasta (exercopea?).
Kirjallisuutta
1. Pulliainen V, Hänninen T, Kuikka P, Erkinjuntti T. Ikääntyvien aivojen terveys ja sairaus tietoyhteiskunnassa. Suom Lääkäril 2006; 61: 2961-6.
Esko Länsimies
esko@lansimies.fi