Artikkelit
Niin muuttuu mailma
07.03.2011, Acatiimi 2/2011
Vastine lehden edellisessä numerossa olleisiin vastineisiin alunperin lehden joulukuun 2010 numerossa.
Niin muuttuu mailma
"Niin muuttuu mailma, Eskoni" totesi aikoinaan Topias pojalleen. Lausetta on sen jälkeen lähes 150 vuotta siteerattu väärin. Niin kävi myös ACATIIMI-lehdessä (9/2010) julkaistuille ajatuksillemme. Kolmessa kommenttikirjoituksessa todetiin, että emme olleet ajatelleet oikein (Acatiimi 1/2011).
Kirjoituksemme tiivistyi kahteen viimeiseen lauseeseen: "Teologian opetus ei kuulu yhteiskunnan ylläpitämiin yliopistoihin eikä edes ammattikorkeakouluihin. Kirkot kouluttakoon pappinsa itse omissa pappisseminaareissaan, omalla kustannuksellaan."
1900-luvun alussa laadittu yhteiskuntajärjestelmä toimi erinomaisesti omavaraisen elintarviketuotannon, yksinkertaisen ja vähäistä jalostusastetta edellyttävän teollisuuden ja suhteellisen vähäisen tieteellisen ja koulutuksellisen tarpeen vallitessa.
Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut kansantalouksien kasvu on moninkertaistanut keskimääräisen ostovoiman. Tieto ja tiede - yleisemmin informaatio - on monikymmenkertaistunut. Yhteiskunnissa on enää hyvin vähän ammatteja, joihin voi sijoittua yhtä vähäisellä koulutuksella kuin puoli vuosisataa sitten. Tieto vanhenee entistä nopeammin. Koko elämän kestävä oppiminen on todellista. Olemme luottaneet liiaksi vanhaan venäläiseen käsitykseen: "Kun tsaari antaa viran, niin hospodi (luoja) antaa järjen."
Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että 70 prosenttia jokaisesta ikäluokasta hankkii korkeakoulututkinnon. Keskimääräisellä kansantulolla mitasttuna maailman rikkain väestö asuu Yhdysvalloissa. Siellä nuorista aikuisista alle kolmanneksella on BA-tutkinto - vastannee meidän alempaa korkeakoulututkintoa ja ammattikorkeakoulun tutkintoa.
Kun koulutusjärjestelmäämme on "kehitetty," ei juuri mistään ole katsottu voitavan luopua. Älämölö lähes kaikissa opinahjoissa on keskittynyt olemassa olevien rakenteiden puolustamiseen. Esimerkiksi sosiaalitukien jakaminen kunnan luukulta, elämäntapaohjeiden antaminen perusterveydenhuollossa tai lempeänä ja rakastettuna sielunhoitajana toimiminen eivät edellytä tieteellistä koulutusta.
Ammattikorkeakoulujen ja tiedeyliopistojen työnjako on pielessä. Ammattikorkeat ovat tunkeneet tiedeyliopistojen reviirille tappelemaan samoista rahoista. Ammattikorkeakouluissa opiskelijat joutuvat värkkäämän "tieteellisiä" tutkimuksia, ammattiosaamisen kustannuksella. On kuitenkin mahdotonta pikaruokalaperiaatteella kouluttaa opiskelija sekä osaavaksi työntekijäksi että oivaltavaksi tutkijaksi.
Ammattikorkeiden on keskityttävä ammattiin kouluttamiseen, käytännön töihin. Tutkimus on yliopistojen heiniä. Ainakin pitäisi olla. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että yliopistoille rahaa syytäneet yksityiset firmat määräävät koulutuksen ja tutkimuksen painopisteistä. Yliopistoissa aletaan kouluttaa akateemisia autokauppiaita. Ja ammattikorkeat suoltavat henkilöitä, joilta puuttuu ammattiosaaminen lähes tyystin.
Emme edelleenkään ymmärrä, että tiedeyliopistossa tutkinnon suorittaneet teologian maisterit (papit) julistavat neitseestä syntymistä, vetten päällä kävelemistä ja ruumiin ylös nousemista - ei tainnut ymmärtää Ilkka Pyysiäinenkään kirjassaan Jumalaa ei ole (Vastapaino 2010).
Esko Länsimies
Markku Myllykangas
"Niin muuttuu mailma, Eskoni" totesi aikoinaan Topias pojalleen. Lausetta on sen jälkeen lähes 150 vuotta siteerattu väärin. Niin kävi myös ACATIIMI-lehdessä (9/2010) julkaistuille ajatuksillemme. Kolmessa kommenttikirjoituksessa todetiin, että emme olleet ajatelleet oikein (Acatiimi 1/2011).
Kirjoituksemme tiivistyi kahteen viimeiseen lauseeseen: "Teologian opetus ei kuulu yhteiskunnan ylläpitämiin yliopistoihin eikä edes ammattikorkeakouluihin. Kirkot kouluttakoon pappinsa itse omissa pappisseminaareissaan, omalla kustannuksellaan."
1900-luvun alussa laadittu yhteiskuntajärjestelmä toimi erinomaisesti omavaraisen elintarviketuotannon, yksinkertaisen ja vähäistä jalostusastetta edellyttävän teollisuuden ja suhteellisen vähäisen tieteellisen ja koulutuksellisen tarpeen vallitessa.
Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut kansantalouksien kasvu on moninkertaistanut keskimääräisen ostovoiman. Tieto ja tiede - yleisemmin informaatio - on monikymmenkertaistunut. Yhteiskunnissa on enää hyvin vähän ammatteja, joihin voi sijoittua yhtä vähäisellä koulutuksella kuin puoli vuosisataa sitten. Tieto vanhenee entistä nopeammin. Koko elämän kestävä oppiminen on todellista. Olemme luottaneet liiaksi vanhaan venäläiseen käsitykseen: "Kun tsaari antaa viran, niin hospodi (luoja) antaa järjen."
Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että 70 prosenttia jokaisesta ikäluokasta hankkii korkeakoulututkinnon. Keskimääräisellä kansantulolla mitasttuna maailman rikkain väestö asuu Yhdysvalloissa. Siellä nuorista aikuisista alle kolmanneksella on BA-tutkinto - vastannee meidän alempaa korkeakoulututkintoa ja ammattikorkeakoulun tutkintoa.
Kun koulutusjärjestelmäämme on "kehitetty," ei juuri mistään ole katsottu voitavan luopua. Älämölö lähes kaikissa opinahjoissa on keskittynyt olemassa olevien rakenteiden puolustamiseen. Esimerkiksi sosiaalitukien jakaminen kunnan luukulta, elämäntapaohjeiden antaminen perusterveydenhuollossa tai lempeänä ja rakastettuna sielunhoitajana toimiminen eivät edellytä tieteellistä koulutusta.
Ammattikorkeakoulujen ja tiedeyliopistojen työnjako on pielessä. Ammattikorkeat ovat tunkeneet tiedeyliopistojen reviirille tappelemaan samoista rahoista. Ammattikorkeakouluissa opiskelijat joutuvat värkkäämän "tieteellisiä" tutkimuksia, ammattiosaamisen kustannuksella. On kuitenkin mahdotonta pikaruokalaperiaatteella kouluttaa opiskelija sekä osaavaksi työntekijäksi että oivaltavaksi tutkijaksi.
Ammattikorkeiden on keskityttävä ammattiin kouluttamiseen, käytännön töihin. Tutkimus on yliopistojen heiniä. Ainakin pitäisi olla. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että yliopistoille rahaa syytäneet yksityiset firmat määräävät koulutuksen ja tutkimuksen painopisteistä. Yliopistoissa aletaan kouluttaa akateemisia autokauppiaita. Ja ammattikorkeat suoltavat henkilöitä, joilta puuttuu ammattiosaaminen lähes tyystin.
Emme edelleenkään ymmärrä, että tiedeyliopistossa tutkinnon suorittaneet teologian maisterit (papit) julistavat neitseestä syntymistä, vetten päällä kävelemistä ja ruumiin ylös nousemista - ei tainnut ymmärtää Ilkka Pyysiäinenkään kirjassaan Jumalaa ei ole (Vastapaino 2010).
Esko Länsimies
Markku Myllykangas