Artikkelit
Tupakointia liikunta-alueella!
02.08.2011, Soisalon Seutu
kokemuksia Leppävirralla järjestetystä nuorison yleisurheilukisoista ja erityisesti järjestäjien ja valmentajan tupakoinnista lasten läsnäollessa
Tupakointia liikunta-alueella!
Seurasin lastenlasteni kanssa tyttärenpoikani osallistumista nuorten yleisurheilukisoihin Leppävirralla lauantaina, 30.7.2011. Tapahtumassa olisi osanottajia voinut olla enemmän, mutta sujuvat järjestelyt takasivat onnistuneet kisat.
Entisenä kuntapäättäjänä olen tottunut tarkkailemaan myös yhteisesti rahoitettujen toimintojen yleisilmettä. Siinä suhteessa Leppävirran kuntatoimijoilla on ryhdistäytymisen paikka: Urheilukentän rakennuksen ulkoseinällä on pieni kilpi, jossa palavan savukkeen päälle on maalattu punainen X-merkki tupakointikiellon merkiksi. Kuitenkin tuon merkin vieressä olevalla penkillä istui ikääntynyt, ylipainoinen tapahtuman järjestäjä (?) tupakoimassa. Kun huomautin hänelle, että liikunta-alueen tulee olla savuton, hän osoittaa minulle katoksen pylvääseen kiinnitettyä teräksistä tuhkakuppia ja jatkoi rauhallisesti tupakointiaan. Yritin vielä selittää hänelle liikuntatilojen alueella toimivien aikuisten olevan esimerkkinä lapsille ja nuorille, mutta toiveellani ei ollut vaikutusta.
Hetkeä aikaisemmin tuon saman rakennuksen päädyn vieressä oli keski-ikäisen miesvalmentajan (?) johdolla poistumassa joukko noin 10 vuoden ikäisiä urheilijatyttöjä. Ohjaaja poltti savuketta siinä kävellessään. Kun kummastelin tupakointia lasten keskellä urheilupaikalla, hän vain hymähti.
Turussa urheilua aktiivisesti harrastavat lapsenlapseni kummastelivat molempien aikuisten käytöstä.
Lähetän Leppävirran päättäjille tämän hätähuutoni ja vetoan Soisalon Seutu-lehden välityksellä urheilevien lasten vanhempiin: Leppävirran nuoret ansaitsevat parempaa kuin savuiset liikuntapaikan ympäristöt. Liikuntaharrastuksen aikuisten toimijoiden on oltava esimerkkinä terveistä elintavoista.
Esimerkki ei ole paras tapa vaikuttaa toisiin ihmisiin esimerkki on AINOA tapa vaikuttaa!.
Esko Länsimies
professori (emeritus)
Kuopio