Artikkelit
Terveydenhuollon tulosmittarit
19.04.1993, Savon Sanomat
TERVE! -palsta
Terveydenhoidon tulosmittarit
Suomen kansa aikaa tajuta taloudelliset tosiasiat, eli että yli varojen ja tulojen elämiseen ei ole enää mahdollisuuksia.
Kunhan vielä etujärjestöjen johtajat uskaltavat tunnustaa tosiasiat, loppuvat puheet lamasta. Sillä lama tarkoittaa tilannetta, joka on väliaikainen ja korjaantuu itsestään tai jonkin toimenpiteen avulla. Olemme palanneet taloudenpidossamme realiteetteihin - eikä paluuta entiseen tuhlaavaisuuteen enää ole.
Kansantaloutemme raamin muodostaa todellinen kansantulo, eli se määrä hyvää, minkä maaperämme, vesistömme sekä oma työmme ja kekseliäisyytemme tuottaa. Tämän yhteisen hyvän, kansantulon kakun sitten jaamme yhteisvastuullisesti tai itsekkäästi. Jokainen yhteiskunnan toimintalohko saa osansa, terveydenhoitokin melkoisen viipaleen.
Erona aikaisempaan automaattiseen rahojen saamiseen tulee olemaan nollabudjetointi, eli myös terveydenhoidon on kyettävä osoittamaan, että siihen tehty panostaminen tuottaa tuloksen.
Mikä voisi olla terveydenhoitojärjestelmämme tulosmittari? Mittarina ei ole kirjoitettujen reseptien tai tehtyjen leikkausten määrä, puhumattakaan niin typeristä mittareista kuin hoitopäivä tai poliklinikka-käynti. Eräs mahdollisuus on hyödyntää jo olemassa olevia väestötilastoja. Otetaanpa tarkasteltavaksi vaikkapa odotettavissa oleva elinikä.
Kuinka kauan keskimäärin suomalainen mies tai nainen voi odottaa elävänsä? Käytän seuraavassa tuoreinta väestölaskentatilastoa. Vuonna 1989 syntynyt poikavauva elää keskimäärin 71-vuotiaaksi ja tyttövauva 79-vuotiaaksi. Nainen elää siis kahdeksan vuotta eli 11 prosenttia kauemmin.
Miesten ja naisten välinen epätasa-arvo saavuttaa maksiminsa noin 60 vuoden iässä, jolloin jäljellä olevan elämän pituus on miehellä 17 ja naisella 22 vuotta, eli 60-vuotias nainen elää 28 prosenttia kauemmin kuin 60-vuotias mies!
Viimeisten 30 vuoden aikana odotettavissa olevan elämän erot miesten ja naisten välillä ovat kehittyneet huonompaan suuntaan. 1960-luvulla viisikymppinen nainen saattoi odottaa elävänsä noin 26 vuotta ja mies 21 vuotta. Ero oli siis viisi vuotta, eli 10 prosenttia.
1980-luvulla tuo ero oli suurentunut kuuteen vuoteen.
Mies saattoi odottaa elävänsä 25 vuotta ja nainen 31 vuotta.
30 vuoden aikana on terveydenhoitoon panostettu runsaasti varoja, terveydenhoitoon sijoitettujen varojen kasvu on lähes jokaisena vuonna ollut suurempi kuin kansantulon kasvu. Keskimääräinen odotettavissa olevat elinvuodet ovat lisääntyneet, mutta erot eri väestöryhmien välillä eivät ole pienentyneet odotetulla ja toivotulla tavalla. Miesten ja naisten väliset erot ovat jopa kasvaneet!
Me terveydenhuollossa työskentelevät olemme sitä mieltä, että elämän laatu on parantunut, eli ei voida tuijottaa pelkästään elinvuosien määrään. Tämä käsitys voi olla totta, mutta sitä ei ole luotettavasti selvitetty. Jos elämmekin pitempään, mutta olemme raihnaisia tai huonosti toipuvia vaikeista, henkeä pelastavista leikkauksista tai kärsimme tehokkaiden lääkkeiden sivuvaikutuksista, niin en usko kenenkään olevan tyytyväinen. Ei elämän määrä korvaa elämän laatua.
Kuinka paljon elämisemme onnellisuudesta, laadukkuudesta on riippuvaista lääketieteestä ja kuinka paljon muista asioista (ympäristö, turvallisuus, asunto jne)? Jatkossa jaamme yhteistä hyvää vain tuloksien perusteella.
Tulevina vuosina kukaan ei saa veromarkkoja pelkästään sinisten silmien vuoksi, ei edes lääkärit. Tuloksellisuus ja vaikuttavuus on kyettävä määrittämään yksiselitteisesti, käärinliinojen heiluttelun aika on ohi.
Suomen kansa aikaa tajuta taloudelliset tosiasiat, eli että yli varojen ja tulojen elämiseen ei ole enää mahdollisuuksia.
Kunhan vielä etujärjestöjen johtajat uskaltavat tunnustaa tosiasiat, loppuvat puheet lamasta. Sillä lama tarkoittaa tilannetta, joka on väliaikainen ja korjaantuu itsestään tai jonkin toimenpiteen avulla. Olemme palanneet taloudenpidossamme realiteetteihin - eikä paluuta entiseen tuhlaavaisuuteen enää ole.
Kansantaloutemme raamin muodostaa todellinen kansantulo, eli se määrä hyvää, minkä maaperämme, vesistömme sekä oma työmme ja kekseliäisyytemme tuottaa. Tämän yhteisen hyvän, kansantulon kakun sitten jaamme yhteisvastuullisesti tai itsekkäästi. Jokainen yhteiskunnan toimintalohko saa osansa, terveydenhoitokin melkoisen viipaleen.
Erona aikaisempaan automaattiseen rahojen saamiseen tulee olemaan nollabudjetointi, eli myös terveydenhoidon on kyettävä osoittamaan, että siihen tehty panostaminen tuottaa tuloksen.
Mikä voisi olla terveydenhoitojärjestelmämme tulosmittari? Mittarina ei ole kirjoitettujen reseptien tai tehtyjen leikkausten määrä, puhumattakaan niin typeristä mittareista kuin hoitopäivä tai poliklinikka-käynti. Eräs mahdollisuus on hyödyntää jo olemassa olevia väestötilastoja. Otetaanpa tarkasteltavaksi vaikkapa odotettavissa oleva elinikä.
Kuinka kauan keskimäärin suomalainen mies tai nainen voi odottaa elävänsä? Käytän seuraavassa tuoreinta väestölaskentatilastoa. Vuonna 1989 syntynyt poikavauva elää keskimäärin 71-vuotiaaksi ja tyttövauva 79-vuotiaaksi. Nainen elää siis kahdeksan vuotta eli 11 prosenttia kauemmin.
Miesten ja naisten välinen epätasa-arvo saavuttaa maksiminsa noin 60 vuoden iässä, jolloin jäljellä olevan elämän pituus on miehellä 17 ja naisella 22 vuotta, eli 60-vuotias nainen elää 28 prosenttia kauemmin kuin 60-vuotias mies!
Viimeisten 30 vuoden aikana odotettavissa olevan elämän erot miesten ja naisten välillä ovat kehittyneet huonompaan suuntaan. 1960-luvulla viisikymppinen nainen saattoi odottaa elävänsä noin 26 vuotta ja mies 21 vuotta. Ero oli siis viisi vuotta, eli 10 prosenttia.
1980-luvulla tuo ero oli suurentunut kuuteen vuoteen.
Mies saattoi odottaa elävänsä 25 vuotta ja nainen 31 vuotta.
30 vuoden aikana on terveydenhoitoon panostettu runsaasti varoja, terveydenhoitoon sijoitettujen varojen kasvu on lähes jokaisena vuonna ollut suurempi kuin kansantulon kasvu. Keskimääräinen odotettavissa olevat elinvuodet ovat lisääntyneet, mutta erot eri väestöryhmien välillä eivät ole pienentyneet odotetulla ja toivotulla tavalla. Miesten ja naisten väliset erot ovat jopa kasvaneet!
Me terveydenhuollossa työskentelevät olemme sitä mieltä, että elämän laatu on parantunut, eli ei voida tuijottaa pelkästään elinvuosien määrään. Tämä käsitys voi olla totta, mutta sitä ei ole luotettavasti selvitetty. Jos elämmekin pitempään, mutta olemme raihnaisia tai huonosti toipuvia vaikeista, henkeä pelastavista leikkauksista tai kärsimme tehokkaiden lääkkeiden sivuvaikutuksista, niin en usko kenenkään olevan tyytyväinen. Ei elämän määrä korvaa elämän laatua.
Kuinka paljon elämisemme onnellisuudesta, laadukkuudesta on riippuvaista lääketieteestä ja kuinka paljon muista asioista (ympäristö, turvallisuus, asunto jne)? Jatkossa jaamme yhteistä hyvää vain tuloksien perusteella.
Tulevina vuosina kukaan ei saa veromarkkoja pelkästään sinisten silmien vuoksi, ei edes lääkärit. Tuloksellisuus ja vaikuttavuus on kyettävä määrittämään yksiselitteisesti, käärinliinojen heiluttelun aika on ohi.